Juoksuvalmentaja

Suvi Selvenius

Olen entinen huippu-urheilija keskimatkoilta (400-1500m). Saavutin omalla aktiiviurallani mm. useita Suomen mestaruuksia sekä maaottelu- ja arvokisaedustuksia Suomen paidassa. Parhaat tulokseni noilta vuosilta ovat 400m 53,56, 800m 2.02,15 ja 1500m 4.20,96. Urani ammattimaisena urheilijana lopetin vuonna 2012, jonka jälkeen koitti perheen perustaminen ja kotiäitiys.

Olen liikkunut koko ikäni ja lapseni/nuorena hyvinkin monipuolisesti, harrastaen mm. yleisurheilua, balettia, jalkapalloa, sählyä, telinevoimistelua, hiihtoa. Näen, että monipuolinen lajitausta on paras lähtökohta ponnistaa ja erilaisten lajien harrastaminen vahvistaa kehoa monipuolisesti. Yksipuolinen treenaaminen altistaa herkemmin vammoille. Erityisesti juoksu ilman oheisharjoitteita on kovin kuormittavaa.

Juoksuvalmennuksia aloin pitämään urheiluseuroille vuonna 2010, ja siitä saakka olen tehnyt jos jonkinmoisia projekteja juoksun parissa. Teen ohjauksia ryhmille ja seuroille mm. juoksutekniikassa ja erilaisten juoksuharjoitusten parissa. Pidän aika-ajoin luentoja juoksuharjoittelusta, joihin luennon päälle yhdistetään aiheeseen sopiva harjoitus.  Teen myös henkilökohtaista valmennusta, jolloin suunnitelma laaditaan täysin asiakkaan omien taustojen ja tavoitteiden mukaan.

Vuosi sitten innostuin myös pilatesharjoittelusta, koska siinä vahvistetaan juoksussakin niin tärkeää keskivartalon korsettia. Pilates on tehokas liikuntamuoto, jossa saa hien pintaan. Innostukseni myötä olen kouluttautunut pilatesohjaajaksi ja pidän pilatesohjauksia.

Valmentajana haluan innostaa ja kannustaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään oman tapansa liikkua. Haluan auttaa asiakasta matkallaan tavoitteeseensa, oli se sitten mitä vain. Minulle palkitsevinta on nähdä hymy asiakkaan kasvoilla treenin jälkeen ja tyytyväisyys tehtyyn työhön.

Toimin yhteistyössä UniFit Oy:n kanssa Juoksuvalmennuksessa ja sekä Juoksukouluissa.