Asenteesta ja leimaamisesta: Miksi liikunta voi lihottaa?


Mieti päiväsi ensimmäisiä minuutteja. Eikö sinulla olekin tietty järjestys lähes kaikelle mitä teet? Peset hampaat, käyt vessassa, laitat kahvin tulemaan, jne. Entä joudutko ajattelemaan reittiä, jota kuljet töihin? Sinulla on tajuton määrä rutiineja, suurin osa päivittäisistä valinnoistasi onkin jo valmiiksi juurtuneita rutiineja. 
YMPÄRI MENNÄÄN
 

Näin toimit tapojesi alla: Saat triggerin, eli jonkun merkin, tietyn ilmiön tai fiiliksen (Vaikkapa jano), joka johtaa rutiiniin (Juot vettä), eli johonkin tekoon tai ratkaisuun. Tämä taas johtaa palkkioon, jonka aivosi kirjaavat ylös ja jonka aivosi haluavat uudestaan (Jano katoaa). Ilmiötä kutsutaan tapasilmukaksi (habit loop). Tietyn kuvion ja tiettyjen ratkaisujen toistuessa tapasi muodostuu.

Tapakehällä törmäämme mahdollisesti myös aiheemme ongelmaan. Liikunta voi nimittäin toimia rutiinina herkutteluun. Liikut, jotta saat palkkion. Liikuntarutiinisi antaa luvan, se toimii pääsylippuna siihen Ben & Jerriesin jäätelöpinttiin pakastimessasi. Liikuntasi saattaa tästä syystä jopa lihottaa sinua. Jos tavoitteesi on syvempi terveys tai pienikin painonpudotus, ei ruoka ja liikunta saisi olla samassa tapakehässä. Liikunnan tulisi olla mielekästä, ja saada sinut voimaan hyvin. Mielesi on kuitenkin hyvin vahva ja omaa hyvin vääristyneitä käsityksiä tässä asiassa. Se, miten mielesi käsittelee liikuntaasi voi nimittäin vahvasti vaikuttaa siihen miten syöt sen ympärillä.

ASENNE RATKAISEE
 
Saan toisinaan kyselyitä siitä kuinka paljon ja miten minun tulisi liikkua ja kuinka paljon minun tulisi polttaa kaloreita liikunnan aikana. Tässä on malliesimerkki siitä kuinka jo lähtöajatus liikuntaan tulee aiheuttamaan ongelmia. Se on vain työkalu polttaa kaloreita ja hakata rasvasoluja. Mitä tapahtuu kun saat painosi tarpeeksi alas? Jos mitään muuta tarvetta liikkua ei ole ilmaantunut, todennäköisesti lopetat liikkumisen. Sen sijaan, mitä jos tekisit jotain mistä pidät? Liiku sen verran kuin haluat ja ehdit, pidä hauskaa ja sosialisoi ystäviesi kanssa liikkuessasi.

Jos leimaat liikunnan laihdutuksen työkaluksi, tulet osumaan sudenkuoppiin.

Pyydän, lopettakaa liikunnan leimaaminen
Muutamat tutkimukset ovatkin tarkastelleet asiaa tältä kantilta. Fenzl, Bartsch ja Koeningstorfer laittoivat viattomat koehenkilöt kuntopyörän päälle polkemaan 20 minuutiksi kahdessa ryhmässä. Toiselle ryhmälle hypetettiin laitteen ja ohjelman olevan tehokasta rasvanpolttoa, toisilla taas mainostettiin kestävyysharjoittelua. Pitäkää mielessä että kyseessä oli kuitenkin täysin sama laite ja ohjelma. Noh, tästä eteenpäin siirryttäessä koehenkilöt saivat sitten mussuttaa suolarinkeleitä niin paljon kuin halusivat. Samalla koehenkilöille tehtiin kyselyä muun muassa siitä, kuinka paljon he treenissä polttivatkaan rasvaa ja millaisena liikuntaa pitävät. 

Kaikki koehenkilöt söivät enemmän kuin kuluttivat. Se oli selvä. Rasvanpolttotreenin tehnyt ryhmä myös uskoi polttaneensa reilusti enemmän rasvaa kuin kestävyystreenin tehneet. Kaikki rasvanpolttotreenin osanottajat eivät kuitenkaan syöneet paljoa. Tärkein tekijä siinä, kuinka paljon koehenkilöt söivät harjoitteen jälkeen, oli kytköksissä siihen, miksi he liikkuvat. Ne, jotka eivät nähneet liikuntaa itsessään miellyttävänä ja palkitsevana söivät enemmän. Sellaiset henkilöt, jotka pitivät liikuntaa stressaavana ja väsyttävänä, ja lähinnä pakottivat itseään liikkumaan, tuppasivat myös syömänä enemmän, etenkin rasvanpolttoryhmässä.
HUPIA & RÄÄKKIÄ

Samanlaisen ilmiön löysivät myös Werle, Wansink ja Payne. He tekivät kaiken kaikkiaan kolme tutkimusta. Kaikissa tutkimuksissa pääpointtina oli liikuttaa koehenkilöitä ja sen jälkeen antaa heille ruokaa koskeva valinta. Ensimmäisessä tutkimuksessa koehenkilöille kerrottiin että 30-minuutin kävelylenkki tehtiin joko hyvän liikunnan takia tai koska haluttiin tehdä jotain hauskaa. Kävelyn jälkeen koehenkilöt arvioivat puuhan mielekkyyttä ja saivat lounaan. Lounaalla etenkin jälkkärissä jouduttiin kovan paikan eteen, ja valinta tehtiin joko omenasoseen tai suklaavanukkaan välillä. Samoin juomavaihtoehtoina oli kokista tai vettä.

Toisessa tutkimuksessa sama lenkki leimattiin joko liikunnaksi tai nähtävyyksien katseluksi. Tämän puolituntisen jälkeen koehenkilöt saivat kauhoa niin paljon M&M:iä pussiinsa kuin halusivat. (Itse olisin ottanut vähintäänkin kilon, etenkin jos siellä oli niitä pähkinällisiä versioita.) Kolmannessa tutkimuksessa taas juoksukisan jälkeen koehenkilöille tehtiin taas kyselyä, ja sen jälkeen heille tarjottiin suklaata tai välipalapatukkaa. 

Kaikissa tutkimuksissa tulos oli hyvin selkeä. Ne, jotka itsessään nauttivat liikunnasta ja pitivät liikuntaa hauskana, tekivät parempia valintoja ja söivät vähemmän. Jos liikunta taas on vain työkalu johonkin tai jos liikut lähinnä morkkiksen estämiseksi, teet todennäköisesti huonompia valintoja.
Mitä tämä kaikki kertoo? Lopetetaan liikunnan leimaaminen. Asenteellamme voi olla törkeän suuri vaikutus siihen mitä loppupeleissä saamme. Käydään juoksemassa eikä rasvanpolttolenkillä. Käydään ryhmäliikunnassa tai kuntosalilla koska tykkäämme siitä, ei sen takia että voimme esitellä ennen ja jälkeen kuvia ostos-TV:llä. Ja mitä tärkeintä, pidetään liikunta ja ruokailu erillään toisistaan.

Miksi sinä liikut? Onko liikunta sinulle vain työkalu tai avain herkkukaappiin? 

https://www.facebook.com/UnifitOy

Lähteet:

Duhigg, C. 2012. The Power of Habit: Why We Do What We Do in Life and Business

Fenzl, N. Bartsch, K. Koeningstorfer, J. 2014. Labeling exercise fat-burning increases post-exercise food consumption in self-imposed exercisers

Werle, C. Wansink, B. Payne, C. 2014. Is it fun or exercise? The framing of physical activity biases subsequent snacking
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…