Juoksukoulu saapuu Nurmijärvelle uuden valmentajan saattelemana

Kesä ja Juoksukoulu kuuluvat yhteen. Kelpaisivatko huippuammattilaisen vinkit juoksemiseen?

Saamme ylpeinä ilmoittaa, että yksi kaikkien aikojen suomalaisista juoksijoista Suvi Selvenius on aloittanut yhteistyön kanssamme juoksuvalmennuksemme kehittämiseksi pääkaupunkiseudulla. Suvi on urallaan saavuttanut useita Suomen mestaruuksia keskimatkoilla ja on jo vuosia ollut innokas jakamaan oppimaansa eteenpäin arjen sankareille.… Lue lisää

Kohti Etelää – Avoin kirje

Hei Arjen sankari,

Yhtiömme elää nyt suuria muutoksen aikoja. UniFit Oy täytti viime kuussa viisi vuotta, ja aikamme Rovaniemellä on tullut päätökseen, ainakin hetkeksi. Koutsimme Tuomas on toiminut toukokuusta alkaen Nurmijärveläisen salibandyseuran SB Pron valmennuspäällikkönä ja valmentajana.… Lue lisää

Toiminnan työkalut – Muuta tapojasi viikko kerrallaan

Parkinsonin lakia mukaillen, elämä täyttää aina sille vapaana olevan ajan. Uusien elämäntapojen rakentaminen on suurimmaksi osaksi haastavaa, koska ne tulevat automaattisten rutiiniemme ulkopuolelta. Päivittäiset tapamme ja puuhamme pystyvät kattamaan kaiken vapaana olevan ajan ja vähän päällekin, joten mistä tila esimerkiksi uuden liikuntaharrastuksen aloittamiseen?Lue lisää

UniFit mukana opiskelijoiden liikuttamisessa!

UniFit on mukana Lapin Korkeakoululiikunnan SportAppro 2017 tapahtumassa! Järjestämme juoksukoulun, jossa käydään läpi juoksuun liittyvää tekniikkaa ja kehonhuoltoa. Pyörähdämme harjoitusten jälkeen vielä pienellä lenkillä. Tapahtuma alkaa klo 13.

Takanamme on muutosten kevät

kevät17

Kevät 2017 on mennyt melkoista vauhtia. Tämä on vaikuttanut myös UniFitin toimintaan merkittävästi. On aika hieman kerrata kaikkea sitä, mitä kaikkea on tapahtunut.

 

MUUTTOLINTU & ESPOON VALLOITUS

UniFit on kevään aikana tosiaan jalkautunut Espooseen, jonne juoksu- ja salibandykoutsimme Tuomas muutti.… Lue lisää

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa...

Kun halusta tulee ongelma

Haluaminen ja tykkääminen eivät kulje samoja polkuja. Monesti huonommat elämäntavat sisältävät riippuvuuden kaltaista haluamiskäytöstä. Tämän takia makeanhimosta tai alkoholista voi olla vaikea päästä eroon.

Hiipuva liekki: Mistä himot johtuvat?

Himot saattavat iskeä niin ravinnoin kuin päihteidenkin kanssa. Tämä haluamisen muoto on vahvasti juurtunut elämäntapoihisi, eikä siitä ole kovinkaan helppo päästä irti. Tästä himot johtuvat ja näin saat niiden liekkiä heikennettyä.

Paluu keskelle – Miksi muutos ailahtelee?

Elämäntapamuutos ei ole suoraviivainen. On hyviä viikkoja, loistavia päiviä sekä katastrofaalisia aikoja. Tämä saattaa johtua siitä, että kaikki toiminta pyrkii lopulta palaamaan aina keskustaan. Mitä tällä tarkoitetaan ja miten voit sitä hyödyntää?