Asiakaskertomuksia: Tiinan Tarina

Tällä viikolla haluamme antaa valokeilan asiakkaillemme. Facebookistamme löydätte päivittäin eri sankarin tarinaa ja kehitystä valmennuksemme aikana. Tänään haluan jakaa pidemmän haastattelun Tiinan kanssa. Olemme erittäin ylpeitä Tiinasta, hän oli UniFitin ensimmäinen etävalmennusasiakas, ja hän on saavuttanut aivan loistavia tuloksia valmennuksen aikana. Juttelin Tiinan kanssa tästä projektista, lukaiskaa läpi. Uskon että moni voi samaistua tähän tarinaan.

Tiina_1 copy
Tuomas kävi viime kesänä morjenstamassa Tiinaa (vasen). Oikealla kuva tältä kuukaudelta!

 

1. Tiina, Aloitetaan aivan alusta. Millaiset lähtökohdat olivat? Entä olitko yrittänyt painon pudotusta aiemmin?

Etävalmennuksen alussa ylipainoa oli ehtinyt kertyä aika tavalla ja ruokavalio ei aina ole ollut kaikista terveellisin, söin usein isoja annoksia ruokaa ja liian harvoin. Liikkuminen oli hieman yksipuolista, koiran kanssa kävelylenkkejä enimmäkseen. Painonpudotusta olin yrittänyt useamman kerran mm. Nutrilett tuotteilla ja erilaisilla paastoilla.

2. Mikä sinut sai lähtemään ja jättämään nämä tavat taaksesi?

Veljeni alkoi etävalmennusta minulle markkinoimaan, pitkään asiaa mietin ja harkitsin mukaan lähtöä, mietin onko minusta mukaan tuollaiseen valmennukseen. Toisaalta halu parantaa kuntoa ja saada painoa tippumaan oli tosi suuri. Ja toisaalta mietin mitä sairauksia meidän suvustamme löytyy niin senkin takia oli hyvä aika parantaa oman elämänlaatua.

3. Oliko muutos mielestäsi vaikea? Millaisia haasteita kohtasit ja kuinka niistä selvisit?

Kaikenkaikkiaan muutos sujui melko helposti ja kivuttomasti, olin jotenkin niin hyvin saanut itseni motivoitua alusta lähtien tähän muutokseen. Ehkä alkuun vaikeinta oli saada ruokavalio ja ruokarytmi muokattua kunnolla oikeanlaiseksi.

4. Mikä oli tärkein opetuksesi jonka muutoksestasi sait?

Kaikki on omasta itsestään kiinni.

(Ville: Tiina on kyllä tässä ollut aivan uskomaton. Hän on itse saanut aikaan todella paljon ja omalla aktiivisuudellaan ja pättäväisyydellään lyönyt paljon asioita lukkoon ja luonut kestäviä ja tehokkaita tapoja nopeastikin. Nykyään hän paahtaa aamuviideltä lenkille ihan omatoimisesti, ja osteli itsekseen salaattikirjan josta laittaa toinen toistaan herkullisempia kuvia.)

5. Millaista treenisi oli? Olit valmennusjakson aikana töissä kuin myös vapaalla. Kuinka aikataulutuksesta selvisit?

Treenini sisälsivät kahvakuulailua,sulkapalloa ja reippaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Valmennuksen alettua olin vielä lasten kanssa kotona. Silloin minun oli helppo järjestää treeniajat itselleni sopiviksi, etukäteen olin miettinyt millaisen treenin teen mikäkin päivä mutta kellonaika oli joustava. Ainoastaan sulkapallo päivä oli vakiona lauantai.

Syksyllä kun aloitin työt, tein aina viikottain itselleni treeniohjelman valmiiksi, joten tiesin aina työpäivän jälkeen mikä treeni millonkin oli ohjelmassa, kerroin myös ohjelmani miehelleni joten hänkin tiesi etukäteen milloin olin häntä vastassa ovelle lenkkivaatteissa hänen tullessaan töista ja milloin oli illalla yläkerrassa kahvakuulatreenin aika. Kaikkeen treenaamiseen löytyi hyvin aikaa, etukäteissuunnittelu auttoi hyvin toteutuksessa.

6. Muutosta lähtökohtiin tapahtui huimasti tämän prosessin aikana. Mikä oli tärkein tekosi ja vaikuttaja muutokseesi?

Se että uskalsin lähteä leikkiin mukaan , ja uskoin itseeni että pystyn muutoksiin . Myöskin aviomieheltäni saatu tuki ja kannustus ovat auttaneet paljon. Toki valmentajalla oli tärkeä merkitys matkalla, puhelut vähintään kerran viikossa ja kuulumisten kyselyt, sekä treeniohjelmat joita oli helppo toteuttaa kotona.

7. Entä mikä on mielestäsi ollut suurin saavutuksesi valmennuksen aikana? Mistä olet ylpeä? Kehosi on muuttunut todella paljon, onko sinussa jotain muuttunut?

Olen selvästi pirteämpi ja energisempi nykyään, myös oma itsevarmuus on kohentunut. Valmennuksen aikana olen alkanut harrastaa uusia liikuntamuotoja esimerkiksi juoksua jota en olisi ikinä uskonut tekeväni, myös vesijuoksi on tullut mukaan viikottaiseen ohjelmaan.

8. Pitkälle on tultu, ja matka ilmeisesti jatkuu edelleen. Mitä lähdet seuraavaksi haastamaan?

Liikunnasta ja treenaamiseta on tullut minulle jo tapa, samoin oikeanlainen ruokarytmi ja ruokailutavat ovat nykyään itsestään selviä juttuja. Juoksemisen aloitin tuossa elokuun alussa ja nyt tarkoitukseni olisi juosta toukokuussa Naisten kymppi. Eli se mielessä treenit jatkuu..painoa on tippunut jo mukavasti mutta tekemistä edelleen riittää ja toiveissa on että noita vatsamakkaroita saan edelleen treenien avulla häivytettyä pois.

9. Ja toki minun pitää kysyä, että lähtisitkö suosittelemaan etävalmennusta muille? Kenelle tämä parhaiten sopisi?

Minulle etävalmennus on ollut toimiva ratkaisu, ja kyllä sitä voin lämpimästi suositella toisille. Etävalmennuksen etu on että siinä otettaan hyvin omat toiveet ja huomioon, ei tarvitse lähteä tapaamaan valmentajaan tiettyyn kellonaikaan jonnekin vain yhteydenotot hoituu kotoa käsin. Mielestäni etävalmennus sopii kaikille jotka omaavat yhtään omaa halua ja motivaatiota onnistua.

 

Loistavaa, suuret kiitokset Tiinalle tästä kertomuksesta!

Haluan vielä hypettää myös fyysisiä tuloksia. Tiina on vuoden etävalmennuksen aikana pudottanut lähes 17 kiloa, vyötäröltä tältä supernaiselta on lähtenyt 20 senttiä, ja samoin myös lantio on kaventunut runsaasti (14 cm). Ja tämä kaikki oikeastaan painottamalla hyviä elämäntapoja ja ennen kaikkea parempaa vointia. Kertaakaan ei olla tarkoituksella pyritty vähentämään tai eliminoimaan mitään. Hyviä asioita seuraa hyvistä ja syvempää hyvinvointia tavoittelevista elämäntavoista, ja näissä Tiina on onnistunut erittäin hyvin. Seuraavaksi kannustetaan Tiina naisten kympin läpi!

Jos sinua kiinnostaa etävalmennuksemme, voit olla meihin yhteydessä tai katsoa lisätietoja!

Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…