Sen lisäksi että pyörin tämän viikon pääkaupunkiseudulla rakentamassa uutta bisnesimperiumia, olin viime viikolla Jyväskylässä. Siellä oli tiedettä. Ja tiedehän vetää minua aika vahvasti puoleensa. Vuosittainen Jyväskylän yliopiston symposium keskittyi tänä vuonna kuormitusfysiologiaan ja korkeatehoiseen harjoitteluun ja syömiseen. Muistiinpanoja kertyi 38 sivun verran, joten voitte odottaa paljon superhauskoja blogitekstejä!
Katsotaan ensin hieman hämärämpää puolta. Kokonaisuudessa seminaari ei parhaiten opettanut pikkudetaljeja, vaan valotti minulle kokonaiskuvaa. Tässä muutamia näkökulmia elämään ja oppimiseen.
MITÄ ENEMMÄN, SITÄ VÄHEMMÄN
Viime vuonna kävin täällä Biomekaniikan symposiumissa. Oli sekin melkoista rakettitiedettä. Nykyään olen biomekaniikan saralla edes hieman kunnostautunut. Tarkoittaen etten olisi dorka yläasteen fysiikan tunneilla. Nyt ajattelin aiheen olevan hieman lähempänä omaa osaamistani. Ja olen ihan yhtä uunona.
Olen huomannut vanhan mantran pätevän: Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän. On turhauttavaa että kun asioita lähtee tutkimaan syvemmälle, kyseinen käsite jakautuu jatkuvasti useampiin haaroihin ja käsitteisiin joka ei vain lopu. Ja tämäkös on toisaalta motivoivaa, ja luo tiedonjanon lisäksi paljon mahdollisuuksia erikoistua. Jos joku pystyy omistautumaan kärpästen mitokondrioiden geenimanipuloinnille, pystyn minäkin varmasti löytämään täältä juuri sen suurimman kiinnostuksen aiheeni.
Käytännössä: Älä lopeta oppimista ja kehittymistä. Löydä rakosi ja opi niin paljon siitä kuin mahdollista.
ONNEKSI KUKAAN MUUKAAN EI TIEDÄ
Huh. Kukaan muukaan ei tiedä kaikkea. Eikä tarpeeksi. Totuus on se, että käsityksemme ihmisestä yksinään ympäristöstämme puhumattakaan on melko ailahteleva, muuttuva ja vajavainen. Yhtälöissä ja kaavioissa on yhä paljon mysteerejä ja olettamuksia. Monesti puhumme mielummin malleista ja teorioista koska emme tiedä.
Kuten ehkä joku saattaa arvata, tykkään tutkimuksista. Koska näissä me usein joko varmistamme epäilyjämme tai kirjaimellisesti tutkimme tuntematonta ja oikeasti selvitämme asioihin syitä. Ja todennäköisesti olemme lopulta väärässä. Eikö ole kivaa?
Käytännössä: Älä stressaa. On okei olla väärässä tai epävarma asioista. Me oikeasti tiedämme asioista paljon vähemmän kuin monet uskovat.
IHMISET OIKEESTI ON ERILAISIA
Tästä höpistiin jossain välissä facebookissa liikunnan alan ammattilaisten ampiaispesässä. Jos joku haluaa ikinä kiistellä, menkää sinne. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että ihmiset ovat erilaisia. Ja tälle on paljon todisteitakin: Esimerkkeinä voin heittää polven ALC-vammoista kuntoutumisen, kävelynopeuden, energia-aineenvaihdunnan, ja lihaskasvun tehokkuuden. Tuossa vasta osa esimerkeistä.
Pääasiallisena terminä voidaan käyttää paria responders ja non-responders. Tämä suoranaisesti tarkoittaa sitä että jokin hoito tai protokolla saa osissa ihmisistä aikaan vahvan positiivisen reaktion, toisissa pienemmän, joissakin ei välttis yhtään, ja osalla jopa negatiivisen reaktion. Jos sinulla on ikinä ollut sitä kaveria joka kasvaa kuntosalin painoja katselemalla, tiedät mitä tarkoitan.
Noh, sama tuntuu pätevän esimerkiksi intervalliharjoittelussa, ruokavalion koostamisessa ja kehonkoostumuksen muokkailussa. Ainakin mitä taasen viikon takaisiin tutkimuksiin on katsomista.
Myönnettäköön, perusideat ja kehykset usein toimivat, mutta jokainen niistä toimii vielä paremmin jos ne muokataan juuri yksilölle sopiviksi. Samoin joukossamme on ihmisiä joille juuri se tietty malli ei toimi. Myönnä se, äläkä turhaan hakkaa päätä seinään.
Käytännössä: Parhaat tulokset saat kun löydät juuri sinulle parhaan mallin toimia. Opi tuntemaan kehosi.
ENEMPI EI OLE PAREMPI
Toisaalta liian vähän ei usein ole hyvä. Meillä on rajamme lähes kaikessa toiminnassa. Proteiinisynteesin katto tulee vastaan muutamalla leusiinigrammalla, ihan sama kuinka paljon uskottelet olevasi massakuurilla. Samoin liikunnan ja vastustuskyvyn suhde on melko kaareva. Väsytämme monesti itseämme turhaan pitkillä ja tuhoavilla intervallitreeneillä vaikka samat tulokset saadaan yhdellä tai kahdella toistolla.
Jostain syystä nykymaailmassa enempi vaan tuntuu olevan parempi. No se ei ole niin. Meidän päätarkoituksenamme UniFitillä on löytää jatkumolta se kohta, jolla minimityöllä saadaan maksimitulokset. Elämäsi on ainutkertainen ja aikasi rajallinen, miksi käyttäisit sen tehden liikaa hommia?
Käytännössä: Minityöllä maksimitulokset. Tärkeintä on löytää se raja mistä saadut hyödyt eivät enää kasva, tai missä negatiiviset puolet alkavat lisääntyä ja hyödyt vähentyä. Pätee niin ravintoon kuin liikkumiseenkin.
MIKÄKONDRIO?
Lukion biologian kertauskurssia lukuun ottamatta myönnän saman tien etten juurikaan tiedä mitään mitokondrioista. Se ei mielestäni ole ollut kovinkaan olennaista. Noh, ehkä pitäisi saatana.
Oli ihan makea istua kuuntelemassa punkkareita ja tiedemiehiä paasaamassa minulle siitä kuinka mitokondrioiden hyvinvoinnilla voidaan taistella niin ikääntymistä kuin monia sairauksiakin vastan. Mitokondriota suojelemalla pystytään pelottaviin asioihin. Ja tässä mä vaan istun tietämättä asiasta mitään katsellen kirjainyhdistelmiä ja kemiallisia sidoskoodeja aivan ulapalla. Virhe.
Käytännössä: Tiedätkö sinä mitä mitokondriot tekee? Ei se mitään, en mäkään. Mutta otan selvää.
