Lisää ongelmia superdieeteistä

Olen jo aiemmin puhunut paljon siitä, että kova laihduttaminen johtaa ikävä kyllä lähes aina vain lihomiseen ja kurjuuteen. Tsekkaa blogitekstit ”Miksi laihduttaminen lihottaa” ja myös Lapin Ammattikorkeakoulun Hyvinvointiapteekille kirjoittamani ”pikaratkaisut ja kuinka aineenvaihdunta romutetaan.”

Lyhyesti sanottuna todella tiukka ja kituutteleva ruokavalio johtaa aineenvaihdunnan adaptaatioon ja kehon energiansäästötoimenpiteisiin. Ja tämän laihduuksen jälkeen kehomme pyrkii palaamaan lähtötasoonsa, joka usein ampuukin sitten pahasti yli. Noh, nyt ongelmia on ilmennyt lisää. Vuonna 2011 tehty tutkimus tarkasteli kovan näännytyksen vaikutuksia jopa vuoden päähän, ja tulokset olivat vähintäänkin kauheita.

”Sinulla on nälkä jopa vuosi dieetin jälkeen”

Vajaa viisikymmentä ylipainoista koehenkilöä oli 10 viikkoa kauhealla dieetillä, joka sisälsi vain 550kcal päivässä, eli vähän kuin tyypillisen aamupalan verran. Tämä oli joltain hömppäravinnonkorvaus valmistajalta mitä Suomessakin nähdään aivan liikaa. Onhan se nyt selvä että paino putoaa, pakko energiaa on jostain toda. Noh, sitten kymmenen viikon jälkeen tyypeille annettiin ohjeistusta hyvään ravintoon, ja tavattiin uudestaan vuoden päästä. Aloittaessa, 10 viikon ja 62 viikon kohdalla mitattiin koehenkilöiltä erilaisia nälkää ja kylläisyyttä sääteleviä tekijöitä. Näihin lukeutuu muun muassa leptiini, greliini, sekä muutamat peptidit. Lisäksi nälkää ja kylläisyttä tutkittiin myös kyselyn kautta.

Noh, mitäpä kävi? Okei, ekassa viikossa hormonitoiminnat pääasiassa menivät ihan katolleen. Greliini, eli nälkää luova hormoni nousi rajusti, ja leptiini, joka siis säätelee kylläisyyttäsi, romahti pahasti. Eli toisin sanoen keho puski nälän tunnetta pintaan jatkuvasti. Myös muutamissa muissa peptideissä oli selkeitä muutoksia, jotka noudattivat samaa linjausta. Noh, pahintahan tässä oli se, vielä vuodenkaan päästä nämä hormonitasot eivät olleet palanneet peruslukemiin. Leptiini jäi jopa kolmasosan vajaaksi! On totta että painon muutokset muuttavat myös hormonitasapainoa, mutta pudotetun painon määrä ei todellakaan selitä tätä. Myös nälän tunne ja halu syödä oli yhä koholla alkutestauksiin verrattuna. Kehosi ja mielesi siis vaati ruokaa vuosi sen jälkeen kun sait hienon idean pyrkiä kesäkuntoon.


Myönnettäköön että tutkimuksella oli rajoitteita. Vain vajaa 50 nimeä tutkittiin, eikä syömistä valvottu seurausaikana. Mutta viitteitä ikävistä asioista tämä antaa. Mitään hyvää ei tule pikarakaisuista. Dieetti ei ole avain mihinkään muuhun kuin ongelmiin. Jos et halua nälkää, kärsimystä ja stressiä, pitää muutoksen tulla elämäntavoistasi. Kärsivällisyys ja oikeat, pysyvät muutokset takaavat paremman mahdollisuuden onnistua.

Lähde:
Sumithran, P. 2011. Long-term persisence of hormonal adaptations to weight loss.

Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…