Musiikin voima

Ville_kyykky

Mitään muuta ei tunnu olevan olemassa kuin kyykkyräkki ja Hypocrisyn pieksevä rummutus raastavine kitarariffeineen. Raskaan pauhauksen siivittämänä uusi ennätys on tehty. Samaan aikaan toisaalla edessä oli viimeinen jyrkkä ylämäki, ja lenkkiä oli takana jo isompikin matka. Ei jaksaisi enää. On aika ottaa salaiset aseet käyttöön: Kuulokkeisiin laitetaan pauhaamaan Journeyn Don’t stop believing, joka tuo aivan uutta virtaa. Ylämäki on pian valloitettu voittajafiiliksissä.

Musiiki on ollut todella voimakas vaikuttaja elämässäni. Ylläolevista tarinoista toinen kertomus on lainattu eräältä sankareistamme, toinen taas tuli omista kokemuksistani. Halusin tänään viedä sinut musiikin ihmeelliseen maailmaan, ja selvittää miksi Journey saa meidät oikeasti juoksemaan pidempään, tai miksi teknopauke saa meidät pärjäämään niin karatessa kuin toimistossakin.

 

MUSIIKIN TODELLINEN VOIMA

Kotikonttorin omistamisessa on omat puolensa. Yksi niistä on täysin vapaa musiikin kuuntelu. Usein aamulla kirjoittaessani taustalla soi rauhallinen, instrumentaalinen musiikki. Se virittää minut oikeaan mielentilaan ja keventää aamua. Eräs tutkimus löysikin yhteyden musiikin kuuntelulla ja työtehokkuudella: Kun koehenkilöt saivat töitä tehdessään kuunnella valitsemaansa musiikkia, he tekivät työnsä tehokkaammin ja voivat paremmin. Kun musiikki otettiin yhtäkkiä pois, työteho laski.

Mutta se konttorihommista. Lähdetään liikkeelle. Tekstin alun tarinat kertovat meille paljon: Musiikilla pystytään vaikuttamaan suoritukseen positiivisesti. Ylämäen valloittamiseen valittu Don’t Stop Believing oli toimiva biisivalinta. Eikä kukaan voi väheksyä Eye of The Tigerin ensitahtien mahtavaa voimaa. Rytminen ja motivoiva musiikki saa meidät parantamaan kestävyyssuoritustamme olimme liikkeellä sitten juoksumatolla tai pyörällä.

Musiikilla pystytään vaikuttamaan myös suoritukseen kuntosalilla ja kotitreenailussa: Mielekäs musavalinta parantaa otevoimaa, antaa suoritukseen lisäpotkua ja viivyttää väsymystä. Voima- ja kestävyyssuorituksien lisäksi musiikki voi auttaa myös keskittymistä ja monimutkaista liikkumista vaativissa suorituksissa, kuten karatessa.

Kyse ei ole vain tsempistä ja jaksamisesta. Musiikki voi auttaa meitä myös rentoutumaan stressaavan ja raskaan päivän jäljiltä. Rento mieli ja stressin vähentyminen voivat helpottaa hyvien valintojen tekoa ja auttaa esimerkiksi nukahtamisessa. Samoin rennolla mielellä on useita terveysvaikutuksia, varsinkin sydämen hyvinvointia tarkastellessa.

 

MIKSI SÄVELET SIIVITTÄVÄT SUORITUSTA?

Kuten aina mielen asioista puhuttaessa, emme täysin ymmärrä miksi musiikin pauhaus saa meidät pärjäämään paremmin. Tässä palapelissä on kuitenkin paljon palikoita. Ehkä tärkein niistä on koettu raskaus:

Musiikin kuuntelu saa liikunnan tuntumaan kevyemmältä. Emme ole treenin lopussa läheskään niin rikkipoikki, eikä pahin tunnepiikki ikinä tullut kun spotify soittaa suosikkisävelmiämme.

Usein puhutaan siitä että suorituksellinenkin väsymys on pääosin päästä kiinni. Lihaksesi ja kehosi ei siis ole se joka ensimmäisenä pettää, vaan tahtosi. Musiikki on tästä voimakas esimerkki. Etenkin tehokkaammat rytmit saavat aikaan suurempaa psyykkistä kiihtymistä ja heräämistä. Huomiomme irtautuu suorituksen raskaudesta ja puskee meitä jaksamaan vielä sen yhden toiston. Kiihtyminen ja yleinen vireystilan nousu musiikin voimalla saa meidät täyteen energiaa.

Kyse ei ole pelkästään siitä kuinka nopeasti tuplabasari hakkaa tai pää heiluu. Kaikki eivät syty siitä epäystävällisestä musiikista, mistä minä pääsen uudelle tasolle. Omilla mieltymyksillä ja tunneyhteyksillä on varmasti väliä. Kappaleiden tulee herättää juuri sinut. Tämä on huomattu myös silloin, kun musiikkia ei anneta valita itse: tutumpi musiikki auttaa tuntematonta paremmin. Salilla itsekseen pyörivät musat on siis riittäviä vaikutuksen aikaan saamiseksi, mutta omavalitsema musiikki on vielä parempi suorituksesi kannalta. Silti varoituksen sanana, ehkä kuitenkaan Louis Armstrongin kuuntelu ei ole fiksuin ratkaisu puntilla. (What a Wonderful Wooooorld)

Musiikin vaikutus näkyy mielen ulkopuolellakin. Soittolistallamme on voima vaikuttaa hermostomme ja sydämemme sykkeeseen. Nopeasti selitettynä, autonomisessa hermostossamme on kaksi vaihdetta: parasympaattinen ja sympaattinen. Voit hyvin rakentaa vertauksen parkki- ja sporttivaihteesta. Ensimmäinen toimii levossa, toinen silloin kun pitää mennä ja vikkelään.

Musiikilla pystymme vaikuttamaan näiden vaihteiden käyttöön. Jos saamme jälkimmäistä toimintavaihdetta paremmin pyörimään vaativan suorituksen aikana, voimme mahdollisesti parantaa kehon hetkellistä suorituskykyä. Vähän kuin se ikiaikainen vertaus, että juokset todennäköisesti pidempään ja kovempaan jos karhu sattuu jahtaamaan sinua.

Sama pätee myös toiseen suuntaan: Rauhallinen musiikki pystyy lyömään stressin ja kiihtymisen pienemmille tasoille. Musiikki tunnetusti voi saada aikaan mukavamman ja rennomman olotilan suorittamiseen. Tämän takia pienet instrumentaalimusat tai jazzit eivät ole pahasta jos kaipaa rentoutumista tai tehokasta työaikaa.

 

TIEDÄ TÄMÄ

  • Liikunnan motivoinnissa kyvykkyys ja nautinto ovat aina tärkeässä roolissa. Musiikin avulla pystymme nostamaan molemmat uudelle tasolle.
  • Yksi päivän tärkeimmistä pointeista on, että musiikki voi viedä mielesi pois treenaamisen epämukavuudesta. Eli jos lenkille tai kävelylle lähtö tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, voi se nuoruuden hittilistan lyöminen kuulokkeisiin olla hyvä idea. Lenkki menee nopeammin ja fiilis on treenin jälkeen parempi.
  • Itse valitsemasi soittolista saattaa parantaa treenisi tehokkuutta. Saat sillä mielesi pois arjesta ja raskaankin päivän jälkeen virität itsesi oikeaan tunnelmaan. Tämä taas luo kyvykkyyden tunnetta ja voi auttaa pienen flowtilan saavuttamisessa.

Ei siis muuta kuin Eye of The Tiger soimaan ja lumihankeen juoksemaan!

facebook

Jos pidit tekstistä, tsekkaa ehdottomasti facebookkimme, jossa viikoittain jaamme vinkkejä mielekkään liikkumisen löytämiseen ja aktiivisien elämäntapojen aloittamiseen!

Lähteet:
1: Barwood, M. Weston, N. Thelwell, R. Page, J. 2009. A motivational music and video intervention improves high-intensity exercise performance
2: Biagini, M. ym. 2012. Effects of Self-Selected Music on Strength, Explosiveness, and Mood
3: Ellis, R. Thayer, J. 2010. Music and Autonomic Nervous System (Dys)function
4: Ferguson, A. Carbonneau, M. Chambliss, C. 1994. Effects of Positive and Negative Music on Performance of a Karate Drill
5: Karageorghis, C. Drew, K. Terry, P. 1996. Effects of Pretest Stimulative and Sedative Music on Grip Strength.
6: Lesiuk, T. 2005. The effect of music listening on work performance.
7: Urakawa, K. Yokoyama, K. 2005. Music Can Enhance Exercise-Induced Sympathetic Dominancy Assessed by Heart Rate Variability
8: White, J. 1999. Effects of Relaxing Music on Cardiac Autonomic Balance and Anxiety After Acute Myocardial Infarction
9: Yamashita, S. Iwai, K. Akimoto, T. Sugawara, J. Kono, I. 2006. Effects of Music during Exercise on RPE, Heart Rate and The Autonomic Nervous System
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…