ryömitään!

karhunkävely LPEn ole pitkään aikaan tehnyt liikkumisartikkelia, ja se rupesi harmittamaan. Haluankin tänään tuoda jotain uutta harjoitteluusi. Tämä harjoittelu on kova rääkki keskivartalollesi, auttaa kehittämään kroppasi hallintaa, ja tekee ihmeitä niin käsille ja jaloillekin. Eikä sinun edes tarvitse nostaa painoja, hengästyt aivan varmasti.

Ryömiminen. Ja ei, en tällä tarkoita aamuyöllä baarista kotiin tapahtuvaa ryömimistä. Tarkoitan puhtaasti neljällä raajalla liikkumista monenmoisia etäisyyksiä eri tavoin. Ryömimis- ja maassaliikkumistapoja on olemassa niin paljon kun mielikuvitus vaan sallii. Olen teettänyt ryömimistä paljon ryhmäliikunnoissani, ja haluan jakaa liikkeet myös teidän kanssanne.

 

MIKSI?

Ryömiminen on loistava työkalu aktiivisen liikkuvuuden, tasapainon ja motoriikan kehittämiseen. Käsien ja jalkojen liikuttaminen yhtaikaisesti ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Samoin keskivartalomme joutuu tekemään melkoisesti työtä tässä huojuessaan. Sitä voi myös tehdä missä vain! Puhutaanko pienen budjetin liikunnasta taasen?

Suurin osa ihmisistä on kadottanut paljon luontaisesta kyvystään liikkua. On epäreilua verrata lapsiin meidän anatomiamme ja kehonkoostumuksemme toimien ihan eri tavalla, mutta haluan korostaa sitä, kuinka nuoruudessamme liikuimme paljon monipuolisemmin. Minkäänlainen kokeileminen ja liikkuminen ei ollut mahdotonta, sitä kannatti ainakin yrittää. Kisailla pystyi millä tyylillä tahansa. Nykyään jos liikut yhtä monipuolisesti ja vapaasti kuin lapsi tuntuu siltä että sinua katsotaan aika tärähtäneenä. Tai ainakin taiteen opiskelijana. Haluan muuttaa tämän. Lähdetään ryömimään.

 

MITEN?

Lähdetään liikkeelle kahdesta perusliikkumisesta, eli karhusta ja lepardista. Alla oleva video on siitäkin hyvä, että se toivottavasti viimein osoittaa etten minäkään ole mikään yli-ihminen. Ryömiminen on minullekin haastavaa puuhaa, ja olen siinä kokoajan kehittynyt. Tarkoitukseni ei olekaan näyttää täydellistä tekniikkaa, vaan tuottaa teille ideoita ja kehyksiä liikkumiseen ja kuntoiluun. Näin homma tehdään:

 

KARHUNKÄVELY

Karhunkävely tehdään yleensä jalat ja kädet suorana. Kuvattiin me sekin. Haluan kuitenkin mieluummin painottaa tätä versiota. Meillä on suurimmalla osalla muutenkin epätasapainoiset ja yliliikkuvat polvi- ja kyynärnivelet (Kattokaa vaikka mun kyynärpäitä), joten voitte kuvitella miltä tämä touhu näyttää kun raajat pidetään lukossa. Tämä karhunkävely takaa myös neutraalimman selän ryhdin ja tuo enemmän rasitusta lihaksille. Kuinka tämä tehdään?

Mene neljälle raajalle, lyö pientä kulmaa polviin ja kyynärpäihin ja anna palaa. Pidä ryhti ja ranka hyvän neutraalina ja pidä muu kroppa mahdollisimman paikallaan liikkuessa. Suosittelen aluksi käyttämään ristikkäisiä käsiä ja jalkoja liikkuessa, mutta voit myös kokeilla saman puolen kättä ja jalkaa. Itse liikun saman puolen käsillä ja jaloilla videossa. Kokeile millä pääset sujuvammin eteenpäin!

 

LEPARDI

Okei, siirrä itsesi savannille. Ole mikä tahansa kissapeto mikä haluat olla. Hiivi kohti saalista. Siinä se päätekniikka aikalailla onkin. Ole mahdollisimman suoraviivainen, pitkä, kapea ja matala. Liiku todella matalalla, raajat kehon alla, mahdollisimman vähällä keskivartalon liikkeellä. Tämä on ehdottomasti luokkaa ”näyttää helpommalta”, etenkin takaperin. Takaan että vähintään hartiasi ja kätesi ovat tämän jälkeen tulessa!

 

MUUTA HAASTETTA?

Kuten sanoin, mielikuvitus on rajana. Katsotaan seuraavalla kerralla vaikka ameebaa tai liskoa, joka tuttavallisemmin tunentaan spidermanina. Mutta jos haluat vielä lisähaastetta karhuun tai lepardiin, käytä lisävastusta. Artikkelin alussa olevassa kuvassa kiskon samalla 45kg kelkkaa. Myös painoliivi voisi olla hieno idea.

Ei muuta kuin ryömimään. Heitä omia versioitasi, ideoitasi ja kokemuksiasi kommentteihin ja facebookkiin!

Tykkäsitkö artikkelista? Löydät hyviä vinkkejä myös facebookista!
Tykkäsitkö artikkelista? Löydät hyviä vinkkejä myös facebookista!
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…