universal jooga I

YogaposePyrin aina pitämään päivän ensimmäiset tunnit mahdollisimman rauhallisina. Ei tarvitse stressata mistään, maailma ei kaadu päälle. Minua tuskin tarvitaan heti aamusta. Rauhalliset aamut ovat päivän parasta aikaa. Heräilen, nautiskelen rauhassa kahvista, avaan tietokoneen, ja usein kirjoittelen ensimmäisenä jotain, tai vaihtoehtoisesti lueskelen. Olen viime viikot kokeillut jotain uutta aamurutiiniin: Joogaa.

En missään nimessä ole millään tavalla koulutettu joogi, mutta en usko että yksikään kirjainyhdistelmä nimeni perässä estää minua ymmärtämästä sen käsitteitä ja kokeilemasta sekä soveltamasta. Haluan tässä vaiheessa tehdä huomion siitä että joogalajeja on älyttömän paljon erilaisia.Tämä kuitenkin käsittelee yleisesti joogaamista eikä niinkään erityistä alahaaraa.

Olen jo pitkään käyttänyt paljon joogavaikutteita omissa kuin asiakkaidemmekin alkulämmittelyissä ja liikuntakykyharjoitteissa. Ja samoin olen aikaisemminkin puhunut kehosi huoltamisen tärkeydestä, ja jooga on yksi hyvä tapa hoitaa kehoa ja mieltä.

 

AKTIIVISUUS

Joogassa käytetään lyhyesti sanottuna paljon erilaisia asentoja ja venytyksiä, joissa lihakset joutuvat kuitenkin tekemään rutkasti työtä ja keho joutuu monesti tasapainoilemaan.

Monilla on käsitys joogasta, että se on vain läpsyttelyä ja rentoa venytystä, mutta tämä ei pidä aivan paikkaansa. Toiset asennot vaativat paljon lihastyötä venytyksen lomassa. Kontrasti tässä on melkoinen. Muutamat asennot ja tyylisuunnat tukevat rauhallisempaa ja passiivista puolta, kun taas suuri osa asennoista aiheuttaa jopa ähkimistä.

Tykkään joogan vahvasti aktiivisesta puolesta, koska hyvä liikuntakyky on muutakin kuin lihaksen venyvyyttä. Jos vain makoilemme ja venyttelemme kaiket illat, saamme vain puolet tarjotuista eduista.

CALMA, CALMA

Ihmiset kaataa seiniä itsensä päälle. Elämme aika hektisessä maailmassa. Monet meistä ovat kadottaneet rytmin ja rentouden elää ja hengittää. Hengitämme pinnallisesti ja nopeasti, jumitamme niskamme ja hartiamme, stressaamme koko ajan. Stressi tuo mukanaan yliaktiivisen hermoston.

Jos kuitenkin elät samassa maailmassa kuin minä, on todennäköistä että turbovaihteesi on toiminnassa aivan liian paljon etkä juuri koskaan käy parkissa. Kiihdytät päivän läpi etkä saa rauhaa. Kuinka muuttaa tätä? Hengitä, rentoudu ja ota aikaa itsellesi.

Jooga on loistava työkalu etenkin jos meditointi tai muu paikallaan olo ei ole sinun juttusi vaan pitää puuhata jotain. Joogassa ei ole kiire. Oikeastaan, nopeasti tehty joogaaminen on jopa vähän hölmöä. Ole tarkoituksella liian hidas. Tee hommat rauhassa ja hengitä syvään pallean kautta. Anna venyä ja tunne kehoasi. Tämä voi tehdä ihmeitä kehollesi, mielellesi ja jopa terveydellesi.

 

JOOGAN TODETUT HYÖDYT

Onko sinun syytä lähteä kokeilemaan? Ehkä. Ei tämä verokorttiasi puolestasi täytä, eikä ole avain maailman salaisuuksiin, mutta joogailu on aktiivisuutta ja liikettä, ja liike on lääke.

Siinä missä ehkä en ihan ole tämän äiti maa -henkisen puolen kannattaja tai puutu kehon ihmeellisiin energiavirtoihin tai sen sellaisiin, on joogailulla paljon ihan tutkittujakin terveyshyötyjä.

Joogaa voidaan käyttää parantamaan hengityselimistösi toimintaa ja terveyttä, kuin myös voimatasoja, liikkuvuutta ja toimii oikein hyvänä tapana kehittää kuntoasi jos olet uusi sankari liikunnan ja harjoittelun maailmassa.

 

KOKEMUKSIA

Haluan jakaa kanssasi kokemukseni joogailun aloittamisesta. Seuraa blogia tai facebookkia loppuviikosta ja tsekkaile miten minun ensimmäiset viikkoni sujuivat. Jaan myös niksit siihen kuinka itse voi aloitella joogailua jos kiinnostuit aiheesta.

 

Terveysmyrsky

Lähteet:
1: Bal, B. Kaur, P. 2009. Effects of Selected Asanas in Hatha Yoga on Agility and Flexibility Level
2: Dash, M. Telles, S. 2001. Improvement in Hand Grip Strength in Normal Volunteers and Rheumatoid Arthritis Patients Following Yoga Training. 
3: Thombre, M. Ym. 1992. Effect of Yoga Training on Reaction Time, Respiratory Endurance and Muscle Strength
4: Udupa, M. Bhavanani, A. Shatapathy, C. Sahai, A. 2004. Modulation of Cardiovascular Response to Exercise by Yoga Training
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…