Lääkärilläsi on vakava ilme. Et tule pitämään siitä mitä hän tulee sanomaan: Kyse on vakavasta sairaudesta. Oireiden lista on mykistävä: sokeriaineenvaihduntasi menee nopeasti sekaisin, lihasmassasi kuihtuu, jopa geenisi muuttuvat. Sinä siis muutut, ja tämän tilanteen kääntäminen on hyvin vaikeaa. Kuolet myös todennäköisesti hieman aikaisemmin. Kyse on liikkumattomuudesta.
Mitä jos laiskuus olisikin sairaus? Ylipaino ja addiktio ovat hyviä esimerkkejä tällaisista kysymyksistä: onko kyseessä sairaus? Molemmat on luokiteltu tiettyjen tahojen mukaan sairauksiksi, mutta silti kuulemme paljon soraääniä ja vastalauseita. En kuitenkaan tänään lähde kiistelemään tästä asiasta, kyseessä on hyvin vaikea ja monimutkainen ongelma. Lähden kiistelemään siitä määritelmästä. Mitä tapahtuisi jos liikkumattomuus luokiteltaisiinkin sairaudeksi?
LEIMAAMISTA
Eräs tutkimusryhmä ryhtyi tutkimaan asiaa. Tutkijat joko painottivat koehenkilöilleen ylipainon olevan sairaus, tai sitten perustelivat, miksei se ole. Tämän jälkeen heidän suhtautumistaan ruokaan ja terveyteen kartoitettiin. Tulokset olivat hälyttäviä. Jos kerroit ylipainoisille ihmisille heidän kärsivän sairaudesta, eivät he enää välittäneet kehostaan. Tämä on kärjistetty kommentti, mutta siihen suuntaan todella mentiin: terveellinen syöminen ei yhtäkkiä ollutkaan enää tärkeää, eivätkä he olleet yhtä huolissaan kehostaan tai terveydestään.
Normaalipainoisilla ihmisillä ilmiö oli täysin päinvastainen. Tieto siitä, että he saattavat sairastua, saivat ihmiset kiinnittämään huomiota ruokavalintoihinsa ja huolehtimaan enemmän kehostaan ja terveydestään. Hieman negatiivisemmalta puolelta, ihmiset olivat myös välittömästi kriittisempiä omaa kehoaan kohtaan.
Miten yksi lause voi noin vahvasti vaikuttaa toimintaamme? Silloin kun emme lukeudu tähän sairauden piiriin, haluamme sen välttää. Kun me leimaamme itsemme sairaiksi, jotenkin vain hyväksymme sen kohtalon, ja halumme vaikuttaa asiaan heikkenee. Menetämme kontrollin asioista, mistä meillä on täysi kontrolli. Kyse on mielentilasta. Kyse on taas kerran sinusta.
OLET MITÄ AJATTELET
Muiden ihmisten mielipiteistä tulee helposti totuutemme. Olet laiska ja tulet aina pysymäänkin laiskana, se on perusluonteesi. Kun ajatusmaailmamme kumpuaa tuollaisesta asennoitumisesta, ei se varmasti tule muuttumaan. Polvesi sattuu liikkuessa, jonka takia et liiku mihinkään suuntaan. Et vain ole luotu liikkumaan.
Tämä on lukittunutta asennoitumista. Psykologi Carol Dweck on kirjansa Mindset lisäksi omistanut suuren osan elämästään asennoitumisen tutkimiseen, ja hän juurikin perusti havaintonsa koululasten opettamiseen. Jos toitotat lapsille että he ovat koulussa typeriä ja saamattomia, eivätkä tule oppimaan tuon taivaallista, näin tulee käymään. Mutta mitä jos kertoisimme ihan muuta?
Mitä jos pystyt muuttamaan sitä mitä olet? Pystyt kehittymään oikeastaan missä vain mihin alat. Tätä kutsutaan kasvuun asennoitumiseksi. Oppilaat joille painotettiin heidän mahdollisuuksiaan, voimavarojaan ja työn tärkeyttä, oppivat lopulta paremmin. Vähän kuin elämäntapasi kasvavat heikoista ja pienistä suuriksi ja vahvoiksi, myös osaamisesi pystyy kehittymään. Vaikka olisitkin mielestäsi tyhmä, laiska tai ylipainoinen. Aivojesi radat rakentuvat sen ympärille mitä teet, tämä pätee liikunnassa, huumeriippuvuudessa, rakkaudessa kuin ylipainossakin. Samalla tavalla toimintasi linjautuu sen mukaan, mitä uskot.
Vain prosessilla on merkitystä. Oletko parempi tänään mitä eilen? Pyritkö tekemään töitä muuttaaksesi asioita? Sinun ei tarvitse leimata itseäsi sairaaksi. Sinun ei tarvitse päästää irti hallinnastasi. Liikkumattomuudella ja liian suurella vyötäröllä on selkeät komplikaatiot, mutta sinä pystyt vaikuttamaan asiaan. Päivä kerrallaan. Muiden mielipiteiden ei tarvitse olla sinun totuutesi.
Lähteet: Hoyt, C. Burnette, J. Auster-Gussman L. 2014. ''Obesity Is a Disease'': Examining the Self-Regulatory Impact of This Public-Health Message
