Polta veneesi: Omistautuminen & Tappiokammo

historic-shipwreck-5-1521354-1279x957

Käsky oli käynyt: 11 suurta sotalaivaa roihusi Mexicon rannassa sotilaiden katsellessa oman pakokeinonsa hiljaista hiipumista. Olemme 1500-luvun alussa. Uuden maailman valloittajat rantautuivat Kuubasta yli 500 sotilaan voimin Hernán Cortesin johdolla tarkoituksenaan viedä paikallisten maat, kullat ja hopeat. Cortesilla ei ollut aikomustakaan epäonnistua. Jotta hän voisi olla varma onnistumisesta, piti ainut pakotie polttaa. Rantautumisen jälkeen Cortes joukkoineen sytyttivät tuleen omat veneensä. Jos haluamme ottaa saaren haltuun, pitää meidän polttaa veneemme.

 

ESIOMISTAUTUMINEN

Cortesin tarina on kertomus esiomistautumisesta: Me tulemme varmemmin onnistumaan, jos laitamme enemmän peliin. Heidän laivansa paloivat poroksi, joten vaihtoehtoina oli vain voitto tai kuolema. Kuinka sinä voit omistautua enemmän muutoksellesi?

Salikortin tai kotitreenikamppeiden ostaminen, Personal Trainerin palkkaaminen tai esimerkiksi telkkarin poisheittäminen voivat olla sinun keinojasi polttaa veneesi. Vaihtoehtoisesti voit asettaa kovan panoksen hairahduksillesi: Mitä jos joka kerta kun jäisitkin sohvalle, parhaalle ystävällesi lähtisi viesti siitä, ettet tänään saavuttanut tavoitettasi? Entä jos joka kerta kun palautat koulu- tai työtehtävän deadlinen jälkeen, lähtee pankkitililtäsi rahaa yhdistykselle, jota et todellakaan halua tukea? Antabushoito on eräs tällaisen sitoutumisen raju muoto kun puhutaan addiktiosta.

Meidän ryhmäliikuntaporukallemme on kehkeytynyt ihan mahtava oma viestiketju, jossa he tekevät viikoittain erinäisiä keskivartalotreenejä raportoiden ja sitoutuen toisilleen. Tämä ei edes ole tullut meidän aloitteestamme, vaan naisilta itseltään. Tämä on hieno malli esiomistautumiseen!

Itsekurimme ja tahdonvoimamme toisinaan tarvitsee tällaisia pakoitteita. Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettemme halua luopua siitä mitä meillä on.

 

LUOPUMISEN ONGELMA

Vaikka me haluamme saada asioita aikaan ja muuttaa elämäämme, emme ole valmiita sitoutumaan muutokseen, saati sitten luopumaan mistään elämäämme ympäröivästä. Meidän tulee ymmärtää, että jotta jokin muuttuu, jonkin pitää muuttua. Elämämme ei voi pysyä samana kokonaisuutena samalla kun tuomme mukaan uusia tuulia.

Tämä vie meidät ajattelemaan vanhaa kreikkalaista tarinaa, jossa Demosthenes ajoi puolet hiuksistaan jotta hän ei kehtaisi mennä ulkomaailmaan, pystyen näin opiskelemaan ja harjoittelemaan. Luopumalla mahdollisuudestaan tehdä jotain muuta kuin sitä, mikä oli tärkeintä, saatiin muutos aikaan.

Mutta miksi luopuminen on meille niin vaikeaa? Miksi Facebookista, herkuista tai rentouttavasta sohvasta on niin vaikea luopua? Ihmiset ovat viritettyjä inhoamaan häviämistä. Tätä ilmiötä kutsutaan tappiokammoksi (Loss aversion). Taloustieteilijät ovat törmänneet siihen niin rahapeleissä kuin muissakin palkkioiden ja tappioiden kanssa tekemisissä olevissa tehtävissä.

Tämä menee taas arvokkuuden piikkiin. Kaikilla toiminnallamme on arvoa. Emme tee asiaa, jolla ei ole. Sohvalla makoilulla on arvonsa, samoin on kävelylenkillä. Silloin kun haluamme muuttaa jotakin, punnitsemme molempien toimintojen arvoja. Ihmismielen kummallisten kommervenkkien takia nämä arvot eivät kuitenkaan ole tasapainossa: Emme halua ottaa riskiä menettää 100 euroa jos mahdollisuutenamme on voittaa vain 150 euroa.

Erään tutkimuksen koehenkilöiltä kysyttiin, paljonko he olisivat valmiita maksamaan tietystä tyylikkäästä kahvimukista. Toiselta porukalta taas kysyttiin, paljollako he olisivat sen valmiit myymään. Yllä puhuttuun teoriaan tukeutuen, me myimme jäätävän paljon kovemmalla hinnalla kuin ikinä halusimme ostaakaan: Myyjät halusivat mukista yli 7$, ostajat olivat valmiit maksamaan 2$. Kun me omistamme jotakin, haluamme pitää sen, jonka takia hinta nousee. Sama pätee elämäntapoihimme.

Elämäntavoissa aika on suurin tappiomme: Meillä ei ole aikaa liikkua, syödä tai nukkua. Nämä ovat kaikki yleisiä syitä, mutta ne johtuvat lähinnä tappiokammosta. Meillä ei ole aikaa nukkua koska emme luovu televisiosta, kofeiinista tai sosiaalisen median käytöstä, emmekä luo aikaa liikkumiselle, koska arvostamme sillä hetkellä enemmän jotain muuta.

Muutos on aina altavastaajan asemassa. Tämän takia omistautumisen taktiikoita tarvitaan. Tästä syystä meidän pitää polttaa veneemme.

 

KUINKA OMISTAUTUA MUUTOKSEEN & SELVITÄ TAPPIOISTA

Jos meillä on vähemmän vaihtoehtoja ympärillämme, tulemme varmemmin toimimaan. Toinen mahdollisuus on heikentää muiden vaihtoehtojen arvoa tai korostaa muiden vastaavia, jotta suosimme tärkeitä asioita. Tässä tärkeimmät pointit:

Vaikuta liikkumisen arvoon aikamatkailulla: Liikunnalla on monesti melko heikko välitön arvo. Lähde ajattelemaan tulevaisuuden kantilta: Hyvä olo suorituksen jälkeen tai jo sen aikana on arvokas ja yleinen tuntemus. Samoin kunnon kehittyminen, kehon muutokset ja mielen hyvinvoinnin parantuminen ovat kaikki suuria liikkeen etuja. Liike on lääke, mutta ei monestikaan välitön hoito.

Omistaudu jollekulle: Käytän itse raportointia omistautumisen osana: Lähetä viesti ystävällesi liikuntasuunnitelmastasi: milloin liikut ja mitä teet. Suorituksen jälkeen jos sinusta ei kuulu mitään, tiedät että ainakin yksi ihminen tietää valinnastasi skipata lenkkipolut tänään! Toinen vaihtoehto on tehdä huonommasta valinnasta selkeä tappio: Lähetä ystävällesi rahaa joka kerta kun jätät oman suorituksesi välistä.

Heikennä vaihtoehtojasi: Joko lähdet treenaamaan tai jäät kotiin, mutta facebookissa et saa käydä. Voit kyllä olla kotona, mutta sohvalle ei istuta tai telkkaria ei avata. Luomalla tällaisia hassuja sääntöjä poltat veneesi ja viet tärkeimmän pakoreitin pois. Tällöin jäljelle jää vaihtoehdoksi taistella.

Vielä yhden tehokkaan keinon haluan jakaa kanssanne uutiskirjeessämme sunnuntaina. Tilaa se alapuolelta, saat vielä ilmaiseksi kehutun e-kirjamme 3 askelta kohti elämäsi kuntoa! Tuethan myös toimintaamme jakamalla tekstiä ystävillesi, joille tämä tieto on hyödyksi!

facebook

Lähteet:
1: Holiday, R. 2014. The Obstacle is the Way: The Timeless Art of Turning Trials into Triumph
2: Kahneman, D. 2011. Thinking, Fast and Slow
3: McGonigal, K. 2012. The Willpower Instinct: How Self-Control Works, Why It Matters and What Can You Do to Get More of It

Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…