Rahaa, Trainereita & Tykkäyksiä – Miksi palkkiot eivät toimi?

india-1225840-1278x851

Haluaisitko sinä mahdollisuuden tienata puolen vuoden palkkasi parissa tunnissa? Näin kysyttiin joukolta Intialaisia satunnaisia ohikulkijoita. Siinä missä osa katsoi kummaksuen tätä hämärää rahantarjoajaa, joka muuten huuteli tarjouksiaan keskeneräisestä koulurakennuksesta, osa lähti haasteeseen mukaan. Sinun pitää saada hyvät pistemäärät kuudesta eri pelistä, joissa vaadittiin kaikenlaista taitoa numeroiden muistamisesta pallon heittoon.

Ensin arvottiin palkkioluokkasi. Se oli joko matala, korkea tai hyvin korkea. Näiden luokkien parhaat tulokset vastasivat joko päivän, kuukauden tai jopa puolen vuoden palkkaa. Kaikki rahan saaminen vaati tietysti tarpeeksi hyvän suorituksen. Huono suoritus ja et saa mitään.

Tämä oli Dan Arielyn ja kumppaneiden tutkimus. Tarkoituksena oli selvittää mitä rahapalkkio saa aikaan suoritustasossa. Olettamus voisi olla, että kun rahapanokset kovenevat, samoin kovenee yrittäminen ja tulokset paranevat. Yrittäminen tosiaan koveni, suoritus vaan meni aivan päin honkia. Mitä kovempi rahapanos oli kyseessä, sitä surkeammin kisaajamme peleistä selvisivät.

Eikä tuo ollut ainutkertainen tulos: Osalle jenkkiopiskelijoista tarjottiin monivalintakokeesta rahaa jokaisesta oikeasta vastauksesta, osalle ei tarjottu muuta kuin hymyä ja kauniita sanoja. Ne, joille tarjottiin rahaa, pärjäsivät lähestulkoon poikkeuksetta heikommin.

Mitä enemmän asiaa lähdin tutkimaan, sitä erikoisemmaksi ilmiö muuttui. Nimittäin palkkio saattaa tuhota motivaatiosi: Sveitsiin oltiin rakentamassa ydinvoimalaa ja sehän tuottaa ikävä kyllä jonkinlaista jätettä, mikä pitää työntää maan alle. Tästähän piti tiedustella lupaa pienen kylän asukkaita: Haittaisiko heitä, jos jätettä jemmataan kylän kallioihin?

Noin puolta väestöstä tämä ei haitannut. Hyväksymisprosenttia haluttiin silti korkeammalle ja tarjottiin mukaan rahapanos: Jos hyväksytte ydinvoimalan jätesijoituksen lähimaastoihinne, saat viisi tuhatta frangia (n.4,500€) palkkioksi tästä päätöksestä. Tämä on jäätävä määrä rahaa. Silti hyväksymismäärä putosi. Yli puolet vähemmän ihmisiä halusi ydinjätteen lähellensä. Asettamalla päätökselle rahallisen arvon, onnistuivat tutkijat saamaan ihmiset heitä vastaan.

Mutta miksi tämän pitäisi kiinnostaa sinua?

 

MOTIVAATIO EI LÖYDY MAALIVIIVALTA

Erään tutkijaporukan treeniringissä niille, jotka kävivät ahkerimmin salilla, tarjottiin usean kymmenen euron rahapalkkio treenaamisestaan. Toiselle porukalle tarjottiin ilmaiseksi personal traineria käymään kuntoilijan kanssa kävelyllä. Tulos oli masentava: Osanotto harjoitteluun ei parantunut pätkääkään. Ihmiset jättivät silti tulematta ja skippailivat treenejä. Palkkion kanssa tai ei, samat kaverit olivat silti aktiivisia.

Tämä ohjaa meidät ajattelemaan valintojasi ja muutostasi. Mitä jos keppi ja porkkana eivät toimikaan motivaationa? Mitä jos rankaisuliikunta, valmennukseen lähteminen tai palkkiot tulevaisuudessa eivät yksinään saa sinua muodostamaan pysyviä elämäntapoja?

Liikunnan ja terveellisen syömisen palkkiot ovat aivan selkeitä: Jos treenaat vuosia täsmällisesti ja katsot hieman mitä suuhusi laitat, palkitaan sinut usein pidemmällä elämällä, paremmin kulkevalla ajatuksella ja näppärämmin liikkuvalla keholla. Aivan kuin rahapanoskin, tämä palkkio tehdään heti selväksi. Se on lähes aina syypää liikunnan aloittamiseen. Mutta se ei riitä. Kuvitelmat ruusuisesta tulevaisuudesta ja rantakunnosta kyllä inspiroivat, mutta eivät luo toimintaa saati tapoja. Olet ehkä innoissasi päivän tai viikon, mutta se kaikki tulee hiipumaan. Pelkkä palkkio ei auta sinua pysymään tavoitteissasi. Mitä sitten teet?

 

VASTAUS LÖYTYY SYVEMPÄÄ

Näistä tutkimuksista voidaan vetää parikin johtopäätöstä: Ensimmäisenä, kovempi yrittäminen ei aina johda parempiin tuloksiin. Näen tätä ilmiötä paljon etenkin painonpudotuksen saralla, mutta myös urheilussa. Kun vaa’an luvut eivät liikahdakaan, tai kun joukkue siirtyy pelissä tappiolle tai suoritus ei parane, teemme voimakkaita ryhtiliikkeitä ja yritämme kovemmin ja ehkä hieman epätoivoisemmin. Tämä on suorassa yhteydessä myös tahdonvoimaasi: Mitä kovemmin yrität olla tekemättä jotakin, sitä enemmän se pyörii mielessäsi. Parempi ratkaisu olisi ensin pysähtyä arvioimaan tilannetta.

Toiseksi nostan esiin kysymyksen, joka vie meidät sisäisen motivaation äärelle: Miksi teet, mitä teet? Tämän kysymyksen kysyn jokaiselta valmennettavaltani, kuin myös ystäviltäni, tapaamiltani ihmisiltä ja itseltäni. Raha, yhteiskunnan idealisoima ulkonäkö, facebook-tykkäykset ja suoritukset ovat ulkoisia motivaattoreita. Samoin on se valmentaja jonka palkkasit tai fit-lehti josta ohjelmasi nappasit. Ne eivät tunnu riittävän tässä konseptissa. Me tarvitsemme sisäisen motivaation.

Tavoitteita on hyvä olla: saat tavoitella tiettyä painoa tai suoritusta. Mutta on tärkeää ymmärtää, että tavoitteiden on tarkoituskin tulla päämääräänsä. Haasteet, kuurit ja syklit loppuvat. Mitä sitten?

Personal trainerien palkkaus ei todellakaan ole turhaa. Mutta me emme luo liikunnastasi elämäntapaa. Tarkoituksemme on auttaa sinua oikeille urille ja auttaa löytämään sisäinen motivaatio liikkua, kehittyä ja voida hyvin jotta itse saisit aktiivisuudesta uuden arkesi. Esimerkiksi omien henkilövalmennuksiemme syvin tarkoitus on tehdä valmentajasta tarpeeton; eli päästä siihen pisteeseen että sinä pärjäisit lopulta yksinäsi.

Halu jatkaa matkaasi siitä yhä pidemmälle tulee muualta: Halustamme kehittyä, intohimostamme liikkumista ja kehoamme kohtaan. Mahdollisuudesta voida hyvin, leikkiä lasten kanssa ja selättää arjen haasteet. Kun löydät sen mistä pidät ja mitä haluat tehdä, tulet pärjäämään hyvin.

 

LÖYDÄ SISÄINEN MOTIVAATIOSI JA RAKENNA ELÄMÄNTAPOJA

ekirja_kansi2Olethan jo tilannut uutiskirjeemme? Viikoittaisen lyhykäisen esseen lisäksi saat täysin ilmaiseksi kehutun e-kirjamme ”3 askelta kohti elämäsi kuntoa”, joka opettaa sinua rakentamaan elämäntapoja ja rakentamaan pysyviä liikuntatottumuksia. Lataa ilmainen lahjasi linkistä alapuolelta!

Lähteet:
1: Ariely, D. Gnezy, U. Loewenstein, G. Mazar, N. 2005. Large Stakes, Big Mistakes
2: Brafman O & R. Sway - The Irresisitble Pull of Irrational Behaviour
3: Pink, D. 2009. Drive - The Suprising Truth about What Motivates Us
4: Wing, R. Jeffery, R. Pronk, N. Hellerstedt, W. 1996. Effects of a Personal Trainer and Financial Incentives on Exercise Adherence in Overweight Women in a Behavioral Weight Loss Program
5: Wrzesniewski, A. ym. 2014. Multiple types of motives don’t multiply the motivation of West Point cadets
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…