Hyvinvoinnin aika

relaxing-in-green-1407717

On kulunut 20 vuotta. Rip Van Winklelle, tälle yksinkertaisista iloista nauttivalle miekkoselle kaikki oli muuttunut. Vaimo oli nukkunut pois. Vuorien rinteellä oleva ennen niin rauhallinen maalaiskylä oli muuttunut hektiseksi ja energiseksi asutuskeskukseksi. Isoja taloja ja hotelleja oli kaikkialla. Missä Rip van Winkle oli ollut kaikki nämä vuodet? Hän nukkui.

Winklen tarina on klassinen satu miehestä, jonka ainut riesa maailmassa tuntui oleva nalkuttava ja ilkeä vaimo. Eräänä päivänä hän lähtee metsästämään vuorille ja nukahtaa matkallaan puun juurelle.  Rip nukkuu kaksi vuosikymmentä, herätessään kaikki ympärillä on toisin.

Aika on meidän arvokkain asiamme. Se kuluu, halusit tai et. Jonain päivänä mekin saatamme havahtua siihen että vuosia on mennyt ohitsemme ja kuinka kaikki on muuttunut.

Ainoastaan nykyhetki on se, missä toimimme. Kuitenkin jokainen meistä tarkastelee aikaa usein eri tavoin. Zimbardo ja Boyd ovat päätyneet yksinkertaiseen viisiosaiseen järjestelmään: Menneisyyttä voimme katsoa joko negatiivisin tai positiivisin linssein (Past-positive ja Past-negative). Nykyhetkessä seikkailemme hedonistisin ja fatalistisin näkemyksin. (Present hedonist ja Present Fatalistic). Tulevaisuudelle on myös määritelmä (Future time perspective). Periaatteessa kuudeskin on, mutta se liittyy enemmän uskontojen puolelle eikä ole tässä tapauksessa olennainen. Kyse on niin sanotusta transkendentistä tulevaisuudesta, jossa lähinnä ajatellaan hieman ylimaallisesti sekä myös kuoleman jälkeisen tulevaisuuden kautta.

Näiden aikamääreiden ymmärtäminen on tärkeää. Ne eivät toimi kuin valokatkaisijat, vaan me tarkastelemme maailmaa välillä jokaisen linssin kautta. Tällä profiililla on kovin paljon merkitystä. On olemassa aikaperspektiivejä, jotka saattavat kariuttaa menestyksesi matkallasi. Samoin tietynlainen ajatusten uudelleenohjelmointi ja kohdistaminen voi auttaa onnellisuuden löytämiseen, tavoitteiden saavuttamiseen sekä ennen kaikkea toiminnan luomiseen. Tämän tasapainoisen aikaperspektiivin löytäminen vaatii käsitystä siitä, miten ajasta ajattelet. Käydään aluksi aikanäkemykset yksitellen läpi, sitten tarkastellaan miten voit kehittää näkemystäsi kuluvasta ajasta.

 

TIKULLA SILMÄÄN

Meillä kaikilla on oma menneisyytemme. Siellä on hienoja saavutuksia ja vaikeita koettelemuksia. Me voimme katsoa taaksepäin katumuksella, katkeruudella ja epätoivolla. Tämä on negatiivista menneisyysajattelua. Jos käytät aikaasi murehtien menneitä valintojasi etkä näe juurikaan saavutuksia aikasi historiassa, ovat menneisyyden negatiiviset pisteet korkealla. Positiivisen ajattelun kautta toimiva hakee hyviä muistoja, opetuksia ja onnistumisia. Hän näkee menneen kasvattavana ja rakentavana kokonaisuutena. Tällä perspektiivillä on tärkeä osa siihen miten tulet toimimaan.

Korkeampi tulos negatiivinen menneisyysnäkemyksen saralla on yksi selkeitä karikoita, joihin elämäntapoja rakentaessa sekä hyvinvointia muuttaessa voi romahtaa. Olet varmasti epäonnistunut jollain tapaa menneisyydessäsi liikunnan aloittamisessa tai painon pudottamisessa, melkein kaikki meistä ovat. Mielessäsi saattaa olla pahoja muistoja aivan liian raskaista treeneistä, lihaskivuista, nälkädieeteistä sekä herkkulakkojen kärsimyksistä. Nämä asiat tulevat helposti mieleen kun kohtaamme haasteita ja ikävä kyllä ne saattavat saada meidät lopettamaan.

 

TÄMÄ HETKI

Puhuin jo viime viikolla siitä, kuinka nykyhetki saattaa mennä täysin ohitsesi. Et näe kylttiä tien varressa etkä toimi tietoisesti. Tietoisuus nykyhetkessä on älyttömän tärkeää, mutta näkemyksesi valintojesi tärkeydestä on myös olennaista.

Fatalistinen ajattelu on juurikin lukkiutuneen mielentilan oikku. Siinä meidän valintamme ei ole tärkeää. Kohtalo määrää tulevaisuutemme, emmekä pysty juurikaan vaikuttamaan siihen missä kymmenen kuukauden tai kymmenen vuoden päästä olemme. Tällaisia me vaan olemme emmekä muuksi muutu. Tällainen ajattelu syrjäyttää nopeasti ajatukset menestyksestä ja tulevista tavoitteistasi. Uskomme yllättäviä mielen oikkuja ja mielihaluja taipuen pienelle stressille ja hyväksyen kohtalomme. Fatalistinen perspektiivi on toinen näkemys, jonka haluat pysyvän mahdollisimman pienenä.

Toinen puolemme löytyy nautinnonhakuisuudesta. Ihminen on jo vuosituhansia ollut vähän sellainen otus, että se hakee kivoja asioita: ruokia josta se tykkää, toimia mitkä tuovat hyvää mieltä. Ruoka, rakkaus ja riskit kaikki stimuloivat ja jopa muokkaavat aivojamme. Pitkään ja jatkuvasti samoja aivoratoja kulkiessamme muodostuu meille tapoja näiden asioiden ympärille. Tavat ja aivojen rakenteiden muutokset puskevat meitä niin liikuntaan, herkutteluun kuin vaikka huumeiden käyttöönkin.

Tällainen hedonistinen nykyisyysperspektiivi on hyvä asia, mutta liiallisuuksiin mennessä kadotamme tavoitteemme, suuntamme sekä tulevaisuutemme. Nykyisyys on luonnostaan meille tulevaisuutta arvokkaampi. Mitä kauempana tulevaisuudessa itseämme tarkastelemme, sitä heikommin itsemme tunnistamme. Sinun tulee olla tietoinen ja pysähtyä nauttimaan hetkestä, mutta tavoitteesi ja tulevaisuutesi eivät saa kadota näkökentästä. Välillä tulevaisuuden palkkio on nykyhetkeä arvokkaampi, vaikkei siltä aivan tuntuisikaan.

 

TULEVAISUUS ON SINUN

Ihmiset, joilla on vahvempi ote ja hallinnan tunne tulevaisuudestaan, liikkuvat enemmän, syövät paremmin sekä viivyttelevät vähemmän. Tulevaisuus saa sinut toimimaan. Etenkin liikunnan saralla tulevaisuus on ikävä kyllä se paikka, missä suurimmat hyödyt ovat. Vaikka liikkeellä on välittömiä plussapuolia, parhaat tulokset näkyvät vasta kuukausien ja vuosien työn jälkeen.

Päämääräsi on aina tulevaisuudessa. Tulevaisuudesta löydämme etenkin ulkoiset motivaattorit, mutta kuitenkin myös itsensä kehittämiseen kohdistuvia sisäisiä motivaatiotekijöitä. Tulevaisuutesi voi kuitenkin ohjata sinua myös alitajuntaisesti. Erilaiset virikkeet saavat meidät tekemään erilaisia valintoja ja ohjaavat meitä kohti erilaisia maaleja. Varmista siis, että maalisi on kohdallaan ja ympäristösi on sen mukainen.

Rip Van Winkle kadotti nykyisyytensä ja päätyi suoraan tulevaisuuteen. Olen myös lukenut lukuisia tarinoita suurista, menestyneistä yritysjohtajista jotka ovat hukanneet nykyhetkensä juosten vain täysiä kohti tulevaisuutta. Lopulta he katuivat valintojaan enemmän kuin juhlivat. Tulevaisuus on myös syytä pitää tasapainossa nykyhetken kanssa. Dieettisi ei ole elämäsi. Liikunta ja rääkkitreeni, vaikka kuinka ihailtua nykymediassa, ei tarvitse olla kalenterisi tärkein palikka.

 

KUINKA TASAPAINO RAKENNETAAN

Tässä neljä yksinkertaista tapaa lähteä kasaamaan tasapainoista aikaperspektiiviä hyvinvoinnin sekä liikunnallisten elämäntapojen ympärille:

  • Kirjoita ylös valintasi hyviä ja huonoja puolia. Liikunta sisältää runsaasti hyviä puolia, mutta lähinnä tulevaisuudessa. Ne on hyvä kirjoittaa ylös, koska sohva on tässä hetkessä enemmän voiton puolella.
  • Suunnittele toimiasi, aikatauluta liikuntasi ja aseta tavoitteita. Tee päätöksiä jo tulevan varalle. Myös jossittelu toimii oikein hyvin.
  • Hae menneisyydestäsi onnistumisia ja opetuksia, hyväksy murheet, koettelemukset ja huonot muistot. Liikunta jättää lähes aina lopulta hyvän muistijäljen. Hae näitä tunteita seuraavan kerran kun et jaksa lähteä liikkeelle.
  • Kiinnitä huomiota nykyhetkeen ja muista välillä nauttia siitäkin. Ota nykyisyys täysin hallintaan! Muuten saatat joku päivä herätä Rip van Winklen tavoin ja huomata kuinka vuodet ovat juosseet ohitsesi.

 

ÄLÄ NUKU ONNESI OHITSE

Jos kaikki tämä tuntuu monimutkaiselta tai haastavalta, ota meidät tueksesi. Tarjoamme paljon erilaisia valmennuspalveluita Rovaniemellä ja kaikkialla Suomessa. Tavoitteenamme on auttaa sinua rakentamaan liikunnallisia elämäntapoja ja pääsemään elämäsi kuntoon. Vastaamme myös mielellämme kaikenlaisiin kysymyksiin artikkeleista, hyvinvoinnista ja liikunnasta. Voit laittaa kysymyksiä tulemaan kommentteihin tai minulle sähköpostiin (ville.vilen@unifit.fi)!

facebook

Lähteet:
1: Drake, L. Duncan, E. Sutherland, F. Abernethy, C. Henry, C. 2008. Time Perspective and Correlates of Wellbeing.
2: Dweck, C. Mindset
3: Gilbert, D. Stumbling on Happiness
4: Hall, P. Fong, G. 2003. The effects of a brief time perspective. Intervention for increasing physical activity among young adults
5: Lens, W. Paixao, M. Herrera, D. Grobler, A. 2012. Future time perspective as a motivational variable: Content and extension of future goals affect the quantity and quality of motivation
6: Lewis, M. The Biology of Desire - Why Addiction is Not a Disease
7: Wininger, S. DeSena, T. 2012. Comparison of Future Time Perspective and Self-Determination Theory for Explaining Exercise Behavior
8: Zimbardo, P. Boyd, J. The Time Paradox
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…