”Ajattele juoksua helppona, kevyenä, sulavana ja nopeana.”
Tämä ohje tulee Meksikon kuparikanjonin kätköistä. Se kuultiin Valkoisen hevosen, Caballo Blancon, suusta. Chris McDougall kirjassaan Syntynyt Juoksemaan lähti selvittämään paikallisten ultrajuoksijaintiaanien saloja, ja törmäsi erääseen gringoon, joka osasi kertoa nämä omat salansa juoksemiseen.
Juoksua tulee ajatella ensin helppona ja kevyenä. Silloin siitä tulee sulavaa, ja nopeus lopulta löytää itsensä näiden asioiden ollessa kohdallaan. Tämä on hieno ajatus, ja olemme sitä paljon niin tietoisesti kuin tiedottomastikin käyttäneet asiakkaillamme sekä itsellämme. Tuomas on mestari vaivattoman ja sulavan juoksemisen taidossa, ja itsekin olen sitä hiljalleen alkanut ymmärtää, joskaan en vielä osaa.
Siitä lähtien kun olen puhunut juoksemisen hyödyistä aivoillemme, olen alkanut harjoittamaan juoksuani. Kerran viikossa vain, ei mitään mullistavaa. Aluksi lenkkeily ei ollut aivan niin miellyttävää. Juoksin rauhassa jotta jaksan, ja yritin keskittyä vaan kulkemaan lenkin läpi. Mutta seuraavalla kerralla keskityin vain siihen, että juoksu tuntuisi helpolta. Otin asenteeksi askeltaa mahdollisimman kevyesti, vaivatta ja sulavasti. Todennäköisesti siltä se ei näyttänyt, mutta tuntui todella hyvältä. Juokseminen oli vapaata, mieli pääsi rauhassa vaeltelemaan eivätkä kehon tuntemukset häirinneet. Todellisuudessa vauhtini vain kasvoi.
HELPON KAUTTA
Monet juoksevat keskittyen vain ikäviin tuntemuksiin tai siihen kuinka raskasta juokseminen onkaan. Ja niin se onkin, etenkin jos vauhtisi ei sovi sinulle. Monesti ensimmäinen ratkaisumme on hillitä vauhtia. Se on usein suositeltavaa ja saa aikaan juoksun helpottumisen, vaikkemme menisikään enää kuin vähän kävelyvauhtia nopeampaa. Siitä lähdetään, koska se tuntuu hyvältä. Sinun tulee haluta takaisin polulle. Mutta kyse ei nyt ole raskaudesta, vaan asennoitumisesta. Vaihda asennoitumisesi hakemaan juoksusta helpon tuntuista. Millä vauhdilla ja tyylillä juoksusi on keveimmillään?
KUN ASKEL PAINAA
Viime lenkkini puolivälin paikkeilla kylkeäni pisti. Sitä seurasi hartian väsyminen ja nilkan seudulta lähtevä pieni kolotus. Annoin sen mennä. Huomasin kyllä, että nyt vaivaa ja kiusaa paikka jos toinenkin. Nopea analyysi kuitenkin osoitti, ettei se ole mitään vakavaa. Jatkoin vain juoksemista. Pian ongelmat olivat tiessään ja juoksu oli taas kevyttä.
Ultramaratonit ovat tästä loistava esimerkki. He juoksevat niin pitkiä matkoja, etten autollakaan mielelläni sellaista matkusta. Emme ehkä tule koskaan juoksemaan kahta maratonia putkeen, mutta pystymme silti tarkastelemaan tätä ääriesimerkkiä, oppien paljon juoksemisesta siinä matkalla.
Yksi tärkeimmistä asioista, mitä opimme näiltä juoksijoilta, on mielekkyyden ja rasituksen välisen suhteen ymmärtäminen. Tässä ajatuksessa on vain mielenkiintoinen pieni juonenkäänne, jonka haluan sinun ymmärtävän: Vaikka juoksu olisi kevyen tuntuista, ei se välttämättä ole kevyttä. Kyse on enemmänkin tunteesta sekä tietoisuustaitojen kehittämisestä.
Harjoittelun tulee olla keskimäärin kivaa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että sen pitäisi olla mikään päiväkävely. Monesti ajatus nimittäin on, että kevyempi treeni on mukavampi. Se ei aivan pidä paikkaansa. Mielekkäintä on olla hallinnassa juoksemisestasi. Oli juoksu kevyt tai ei, sen pitää tuntua kevyeltä.
Eräs tutkimus kaappaili ultrajuoksijan ajatuksia 3,500 kilometrin juoksumatkalta, jossa päivittäin lenkkareita tuli kulutettua noin 55 kilometriä. Näistä ajatuksista tärkeimpänä heijastui nautinto, uteliaisuus sekä hallinta. Tämän seikkailupäällikön haastatteluista selvisi, kuinka juokseminen itsessään oli nautinto. Eittämättä tässä vaiheessa tulee jo nauttia hieman henkisistä ja fyysisistä haasteista. Tämän juoksijan tapauksessa haasteiden vastaanottaminen kumpusi uteliaisuudesta: hän halusi havainnoida, miten keho tällaiseen suoritukseen reagoisi.
Viimeisimpänä esiin nousi hallinta: päivän aikana ei juostu yhtään sen kovempaa kuin miltä tuntui, eikä yhtään sen pidemmälle mitä tarvitsi. Vain tällöin seuraavan päivän juoksu pysyi nautinnollisena. Kun nämä asiat olivat kohdallaan, raskaampi tunne oikeastaan toi mukana positiivisemman mielialan. Olemme jo siis karanneet siitä ajatuksesta, että helpompi olisi mukavampi.
Samanlainen hyvin mielenkiintoinen huomio tuli eräästä tutkimuksesta, jossa arjen sankarit laitettiin juoksumatolle tekemään treeniä. Kun he saivat itse valita juoksunopeutensa, oli juoksu paljon mielekkäämpää kuin jos tutkijat valitsivat tämän nopeuden. Outo yksityiskohta on, että tutkijat valitsivat aina tarkoituksella saman nopeuden, kuin mitä koehenkilöt. Siinä vaiheessa kun yksilö menetti hallinnan, hän koki harjoituksen raskaammaksi, vaikka vauhti oli täysin sama.
KUINKA ASENNOITUA JUOKSIJAKSI
Kaikissa meissä on juoksija. Meidän kehomme on rakennettu liikkumaan ja liikkuminen on meidät rakentanut. Fiksun ja sinulle sopivan harjoitusmallin ja tekniikan lisäksi myös mielesi kaipaa harjoitusta. Jos olet viettänyt suuremman osan ajastasi liikkumatta, totta kai liikkuminen ja sen aloittaminen tulee olemaan välillä tuskaisaa, raskasta ja haastavaa. Sinun tulee tämä tiedostaa ja hyväksyä. Se, joka sanoo että liikunta on aina hauskaa tai mielekästä joko valehtelee tai yrittää myydä sinulle jotain.
Enkä yhtään nyt ole pessimistinen, yritän vain säästää sinut siltä pettymisen tuskalta kun juoksu ei kuljekaan tai kun kylkeen sattuu ja vettä sataa kaatamalla. Seuraavan kerran kun näin käy, huomaa nämä tuntemukset ja anna niiden olla. Liikunnan tulee olla pääosin mielekästä tai ainakin motivoivaa, mutta se ei tarkoita etteikö vaaka heilahtaisi välillä toiseenkin suuntaan.
Kokeile seuraavaksi tätä lenkeilläsi:
Keskity siihen, miten vapaasti pystyt liikkumaan. Vauhtia ei tarvitse mitata, kelloa ei tarvitse katsoa. Voit lopettaa koska vain ja itse hallita sitä kuinka menet ja minne menet. Juokse helposti. Juokse kevyesti. Juokse sulavasti. Se vaatii harjoittelua.
Aluksi hyvän olon tuntemuksia ja kevyen juoksun fiilis saattaa tulla vain hetkeksi. Seuraavalla lenkillä se on mukanasi hieman pidempään. Seuraavalla vielä pidempään. Samanlaisen ilmiön näimme aikoja sitten rumien pihakylttien kanssa. Tämä on puhdasta neurobiologiaa: aivot vaativat kauan aikaa ja paljon toistoja muuttuakseen. Liikunnan nautinto ja sen mukana tuleva tietoisuus syntyvät ajan mittaan. Lopulta juoksusi on helppoa ja pääset vauhtiin.
Lähteet: 1: Brach, T. 2004. Radical Acceptance 2: Brewer, J. Elwafi, H. Davis, J. 2012. Craving to Quit: Psychological Models and Neurobiological Mechanisms of Mindfulness Training as Treatment for Addictions 3: Dweck, C. 2007. Mindset: The New Psychology of Success 4: Hamlyn-Williams, C. Freeman, P. Parfitt, G. 2014. Acute affective responses to prescribed and self-selected exercise sessions in adolescent girls: an observational study 5: Johnson, U. ym. 2015. An ultra-runner's experience of physical and emotional challenges during a 10-week continental run 6: McDougall, C. 2010. Syntynyt Juoksemaan
