Kuvittele itsesi juoksuradalle kilpailemaan muiden kanssa. Tänään juoksusi kulkee: teet uuden ennätyksen, eikä juokseminen ole koskaan tuntunut niin helpolta. Ystäväsi ja lähipiirisi onnittelevat sinua, annat itsekin taputuksen olallesi. Hienosti suoriuduttu! Seuraavalla viikolla osallistut samanlaiseen juoksukilpailuun, ja tulos on melkoinen pettymys: et pääse lähelle ennätystulostasi. Juokset niin paljon huonommin kuin viimeksi. Onko tämä ystävien onnitteluiden vika? Eikö sinua saisikaan kannustaa voiton jälkeen? Pitäisikö itsensä selkään taputtelu lopettaa? Ei kyse ole siitä. Olet vain palannut keskustaan.
Regression to the mean on hieno lääketieteen, käytöstalouden ja urheilun termi, ja se tarkoittaa pääasiassa sitä, kuinka ailahteleva käytös pyrkii pitkällä juoksulla tasoittumaan. Se on tavallinen tapahtuma epätavallisen jälkeen. Ylläoleva tarina on muunnos kertomuksesta, jossa harjoittelevia lentäjiä ei enää saanut kehua, koska huomattiin tämän huonontavan tulevia suorituksia. Todellisuudessa kehut eivät tähän vaikuttaneet, vaan lentäjät palasivat loistosuorituksen jälkeen keskitasolleen, joka tietysti on huonompi. Mutta on tämä tärkeää sinullekin. Tällainen ailahtelu on vahvassa osassa muutoksessamme.
KUN POIKKEAT TAVOISTASI
Katastrofiviikkoa seuraa lähes poikkeuksetta tavallisempi viikko. Ei välttämättä täysin tavallinen, mutta takaisin keskustaan liikkuva sellainen. Tässä on yksi syy siihen, miksi kohtelemme UniFitillä huonoja viikkoja melko pienellä arvolla. Vaikka vetäisitkin liikunnan ja ravinnon aivan vihkoon yhdellä viikolla, palaa se seuraavan viikon aikana takaisin normaaliin. Toki tällaisilla viikoilla on seurauksensa ja takaisin paluu vaatii oikeanlaisen asennoitumisen, mutta pitkällä juoksulla sillä on hyvin vähän merkitystä.
Saman asenteen joudumme ottamaan myös loistaviin viikkoihin. Ravitsemukselliset ja treeniasiat ovat menneet ihan täydellisesti koko viikon. Voimme odottaa että ne palaavat lähemmäs keskustaa tulevina viikkoina. Tämä on oikeastaan se, joka enemmän ihmisiä rassaa. Jostain syystä oletus tuntuu olevan, että me pysyisimme tällä linjalla siitä eteenpäin. Todellisuudessa asia ei aivan ole niin, ja se vaivaa meitä. Vaikka me suoriutuisimmekin keskiarvoa paremmin useita viikkoja, emme ole aivan niin tyytyväisiä koska se loistava mennyt viikko kummittelee taustallamme. Tätä kaikkea on helpointa kuvailla onnellisuuden venyttämiseksi kutsutun ilmiön avulla.
Ihminen nimittäin tottuu siihen mitä tekee. Joogailin esimerkiksi joenvarrella Tsekeissä auringonnousussa, joka vie hieman taikaa pois kotijoogailusta. Psykologi Daniel Gilbert puhui siitä kuinka auringonlaskun tuijottelu oli kivaa, mutta sikarin kanssa vielä kivempaa. Lisäisin tuohon myös viskin. Lopulta itse auringonlasku ei aiheuta meille suurinta tyydytystä, vaan se sikari ja viski pitää olla siinä. Äärimmäisenä ja neurobiologisena esimerkkinä löydämme huumeista ja ylensyömisestä samanlaisia piirteitä.
Meidän onnistumisen tunteemme venyy mahdollisesti samalla tavalla. Tästä johtuen suuri osa elämäntapamuutoksen tekijöistä lopettaa saavutetuista tuloksista huolimatta: Me emme ole tyytyväisiä siihen kuinka paljon saavutamme, keskiarvoinen toimintamme ei meitä tyydytä. Hyvät viikot tuovat illuusion siitä, että noin sen oikeasti pitäisi mennä. Huonot viikot saavat sinut pitämään itseäsi laiskana ja mahdottomana tapauksena.
MITÄ TEHDÄ
Mitä tulee ymmärtää keskustaan palaamisen ilmiöstä? Tietysti sinun tulee keskittyä hyviin viikkoihin ja niiden luomiseen, mutta haluan että otat tiedostavan ja hyväksyvän otteen myös huonompiin hetkiin. Elämäntapamuutos ei ole helppoa eikä tapahdu hetkessä. Aivot vaativat paljon aikaa ja vaivaa virittyäkseen uudestaan. Jos kerran on vähän kuin luonnon laki palata takaisin keskelle, on tärkeintä pyrkiä nostamaan keskiarvoasi. Toin tämän saman periaatteen esille puhuessani melusta muutoksen ympärillä. Useampi loistava viikko nostaa pitkällä juoksulla keskiarvoasi, joka saa perussuoriutumisesi tason korkeammalle. Se tulee ailahtelemaan tämänkin alapuolella, mutta paluu takaisin on epätodennäköisempää.
Tämän takia valmennamme ihmisiä useita kuukausia, jotta voimme asettaa heille uuden keskiarvon. Suurin osa asettaakin: Saat useita kiilakiviä, jotka ovat mukana huonoinakin viikkoina. Esimerkiksi treenaat kolme kertaa viikossa, mikä ennen oli paljon, nykyään minimi. Syöminen saattaa mennä hieman retuperälle, muttet siltikään enää ole juonut sokerilimuja vaikka ennen kiskoit niitä joka päivä. Pienien saavutusten kautta pääsemme suuriin voittoihin. Keskiarvoa nostamalla käsityksemme hyvästä ja huonosta muuttuu.
Pyri joka viikko, sen laadusta huolimatta, tekemään niin sanottuja kiilakiviratkaisuja: keskity liikunnan ja ravitsemuksesi perusteisiin, eli kaikista vahvimpiin tapoihisi. Ne pitävät koko muuta terveyskäyttäytymistä yllä. Katso siis, että saat vähintään minimisi tehtyä. Tapasi pysyy yllä ja toimintaa on helpompi jatkaa kun ajat ovat paremmat. Ravinnon puolella se saattaa olla riittävä kasvisten ja proteiinin saanti, liikunnan puolella vähintään kävelylenkki tai lyhyet salitreenit.
Meidän tulee lähestyä etenkin huonoja viikkoja oikealla asennoitumisella. Muista, että kyseessä on vain tapahtuma, ei luonteenpiirteesi. Pitkäaikaisessa muutoksessa näitä tulee tapahtumaan. Olet täällä kehittyäksesi, et ollaksesi täydellinen. Täydellisyyteen tai epäonnistumiseen törmää vain pieniä hetkiä, muun aikaa olet menossa kohti keskustaa.
Lähteet: Gilbert, D. 2006. Stumbling on Happiness Kahneman, D. 2011. Thinking, Fast and Slow
