Pelosta, ja siitä miksi se tappaa meidät


Les Brown sanoi sen parhaiten, hautausmaa on rikkain paikka maailmassa. Sieltä löytyvät kaikki ideat ja innovaatiot joita ei ikinä laitettu aluille, kaikki toiveet ja unelmat joihin ei uskallettu ryhtyä, kaikki mahtavuus ja potentiaali mikä jäi piiloon. Ihmiset ikävä kyllä kulkevat elämän läpi usein varpaillaan varovasti suoraan hautaan. He lopettavat kasvamisen, he tekevät töitä joita eivät halua edes tehdä, ja elävät jatkuvassa ”sitten joskus” mentaliteetissa. Ja tämä on surullista. Yksi suurimmista syistä tähän on pelko.

Kuvan lähde
Tämä artikkeli kumpusi tämän päivän sekoilureissusta rollohalliin, joka siis on rovaniemeläinen temppuilukeskus volttimonttuineen (monttu joka on siis täynnä vaahtomuovipaloja tai muuta pehmeää ainetta) ja trampoliineineen yms. En ole voimistelu tai temppuilumielessä mikään supermies, mutta siellä hallissa ei ollut päivän aikana yhtäkään temppua tai hyppyä jota en olisi edes yrittänyt. Epäonnistumisia tuli, ja paikat ovat todennäköisesti huomenna viimeistään romuna, mutta se on ihan okei. Se kuuluu asiaan. Ajatus on ollut jo pitkään päässäni, ja olen valmennettavillenikin usein toitottanut sitä, kuinka pelko on usein täysin turhaa, ja kuinka paljon se oikeasti rajoittaa ihmisen todellista potentiaalia. Me pystymme uskomattomiin asioihin jos emme pelkää toteuttaa tai edes yrittää niitä. Mitä itse muistelemme, olimme lapsena lähes kuolemattomia ja pystyimme mihin tahansa, tai ainakin yritimme. Nykyään joku saattaakin vain kirota sitä, ettei enää uskalla. Miksei? Mikä sinua estää?
ALOITA ENNEN KUIN OLET VALMIS

Okei, et halua tehdä jotain voltteja monttuun tai muuta, se on ihan ymmärrettävää. Mutta tämä ulottuu niin paljon pidemmällekin. Oli se sitten työelämään, yrittämiseen tai vapaa-aikasi viettoon. Mihin tahansa. Yksi suurimmista kynnyksistä on aloittaminen. Ihmiset metsästävät sitä täydellistä hetkeä, ”keräävät rohkeutta”. Sanon tämän suoraan: Sitä oikeaa hetkeä ei ikinä tule. Aloita ennen kuin olet valmis. Pelko ei tee mitään muuta kuin halvaannuttaa sinut toimimasta, eikä odottelu ja jatkuva tilanteen uudelleenarviointi auta asiaa. Olen 22-vuotias yrityksen toimitusjohtaja. Voidaan puhua asiasta johon en lainkaan ollut valmis, joka pelotti minua paljon. Mutta tein sen silti. Enkä kadu sitä hetkeäkään, ja uskon vahvasti saavani aikaan vielä jotain suurta. 

 
FALSE EXPERIENCE APPEARING REAL

Kontekstista riippumatta, pelko on vain todentuntuisia valheellisia kokemuksia tulevasta. Ei mitään muuta. Epäonnistumisen pelko tässä yhteiskunnassa on niin suuri, että paljon mahtavia ideoita ja suurta potentiaalia jää täysin käyttämättä, koska emme uskalla ryhtyä tekemään asioita joita haluamme. Kääntöpuoli joka usein jää näkemättä on onnistumisen pelko. Puhuin vähän aikaa sitten erään ystävän kanssa, ja hän kertoi saaneensa mahtavan työtarjouksen, jossa oli mahdollisuudet vaikka mihin, ja johon tämä kaveri olisi aivan varmasti pystynyt. Mutta hän ei ikinä hakenut sitä paikkaa. Miksi? Hän pelkäsi saavansa sen työpaikan. Hän pelkäsi että kaikki onnistuu, ja hän ei pysty hoitamaan sitä. Olin aivan varma että tämä kaveri saisi homman haltuunsa, mutta nämä valheelliset odotukset tulevasta olivat liikaa. 

Päästä irti pelon otteistasi. Jos haluat olla mahtava, jos haluat menestyä ja elää elämän tehden mitä haluat, pitää sinun luopua peloistasi. Pelko saa olla läsnä, se on väistämätöntä. Voit sen tiedostaa. Mutta niin kauan kun annat sen hallita tekojasi ja ratkaisujasi, et tule ikinä saavuttamaan täyttä potentiaaliasi.
 
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…