Seinistä Oviksi – Opittu voimavarallisuus

olympic-swimming-pool-2-1512954-1280x960

Michael Phelps, aikamme parhaimpia uimareita, jahtasi kymmenettä kultamitaliaan. Oli 200 metrin perhosuinnin finaali. Lähtölaukauksesta hän hyppäsi altaaseen ja lähti uimaan hurjaa vauhtia. Tällä kertaa kuitenkin asiat eivät menneen putkeen: hypyn aikana Phelpsin lasit notkahtivat vinoon, ja hänen silmiinsä pääsi vettä. Michael ei omien sanojensa mukaan nähnyt viimeisen 50 metrin aikana  mitään. Hän vain toivoi voittavansa. Kun kyse on sekunneista, voi pienikin mielellinen kaaos johtaa auttamatta häviöön.

Jotkut olisivat jättäneet leikin kesken, tai ainakin hermostuneet ja saaneet aikaan heikon suorituksen. Mutta ei Phelps. Hän voitti kultaa ja rikkoi maailmanennätyksen vuotavista laseista huolimatta. Vaikka monet korostavat tässä tarinassa mielikuvaharjoittelun tärkeyttä, on kyse paljon suuremmasta kokonaisuudesta.

Phelpsin kullan avain oli voimavarallisuudessa. Michael oli harjoitellut tätäkin tilannetta päässään ja altaassa useita kertoja. Hän tiesi, että asiat tulevat jossain vaiheessa menemään mönkään, ja oli valmis kohtaamaan stressinsä. Phelps tiesi montako vetoa hän tarvitsi päästäkseen altaan päähän. Hän tiesi missä rytmissä hänen piti uida voittaakseen. Vuotavat lasit eivät haitanneet menoa, koska Phelpsin voimavarat riittivät sen käsittelyyn. Opittu voimavarallisuus on taito, joka on tärkeimpiä tukipilareitasi matkalla muutokseen.

 

VOIMAVARALLISUUDESTA

Et varmaan ole menossa Olympia-altaaseen ihan lähiaikoina, joten koskeeko tämä sinua? Phelpsin tarina on loistava esimerkki ongelmanratkaisusta ja haasteiden kohtaamisesta, mutta todellisuudessa tämä idea kulkee mukanasi oikeastaan joka päivä: Kunnon kohottaminen, uusien elämäntapojen rakentaminen ja muutoksen tekeminen vaativat voimavarallisuutta. Tulet kohtaamaan itsehillintää vaativia tilanteita, takaiskuja, ongelmia ja kritiikkiä. Korkealla voimavarallisuudella selviät näistä haasteista paljon helpommin.

Opitun voimavarallisuuden teoria nivoo yhteen paljon ajatuksia ja ideoita muualta artikkeleistamme. Se on osaksi tulevaisuuden aikaperspektiivin hallintaa, osaksi sisukkuutta ja tietoisuustaitoja sekä aivojemme kakkosjärjestelmän hallintaa. Tämän lisäksi korkean voimavarallisuuden omaavat positiivisemman otteen itsestään: He käyttävät enemmän positiivista itseohjeistusta, lisäksi esimerkiksi heidän kehonkuvansa on parempi ja itseluottamuksensa korkeampi. Lyhyesti sanottuna kyse on taidosta arvostaa itseä, ratkoa ongelmia sekä hallita vastaan tulevia haasteita ja stressitekijöitä. Useat tutkimukset ovat havainneet kuinka korkeamman voimavarallisuuden hallitsevat yksilöt menestyvät todennäköisemmin painonpudotuksessa, elämäntapamuutosten ylläpidossa, tupakoinnin lopettamisessa sekä opiskelussa.

Yksi syy tähän on siinä, etteivät stressi ja vastoinkäymiset iske meihin kaikkiin samalla tavalla. Olen oikeastaan käsitellyt tätä ideaa hieman eri näkökulmasta reilu vuosi sitten. Näemme tilanteet ja haasteet voimavaroihimme suhteutettuna joko uhkina tai haasteina: Toisille meistä arjen haasteet ja muutoksen ongelmat muodostuvat jättimäisiksi seiniksi ympärillemme, sulkien meidät sisäpuolelle. Jos jäämme jumiin, meitä ympäröivät seinät tulevat täyteen itsekriittisiä kirjoituksia, lukittunutta asennoitumista sekä nykyhetken hedonistisia aikanäkemyksiä.  Repsahdus liikuntarutiineissa tai ruokavaliossa saa toisen jättämään leikin kesken, toisen jatkamaan siitä mihin jäätiin. Kiireet töissä, koulussa tai vapaa-ajalla saavat yhden liikkumattomaksi, toisen löytämään aikaa pienille sovelletuille treeneille.

 

TULE VOIMAVARALLISEKSI

Jotta voit kehittää voimavarallisuuttasi, on sinun syytä ensin pysähtyä tarkkailemaan: Ole utelias siitä mitä tunnet ja mitä ajattelet. Suuri osa voimavarallisuudesta liittyy tunteiden hallintaan. Sitä voi muuten kehittää liikunnallakin Jotta voit ratkoa ongelmia ja selvitytyä haasteista, pitää ne nähdä ensin. Samoin itsesi tarkastelu positiivisen ajattelun kautta on kovin tärkeää.

Kun näet mitä ympärilläsi tapahtuu, omaksu kasvuun asennoituminen ja ala harjoitella. Älä tee täydellisestä hyvän vihollista, vaan ymmärrä tämän hetken tasosi. Repsahdukset ovat hyvin todennäköisiä. Monesti myös elämä heittää yhtäkkiä liikaa kierroksia päälle ja alat pudota kelkasta. Kyse on silti kehittymisestä ja joustavasta muutoksesta. Tahdonvoima, tulevaisuusnäkymän käyttö ja sisukkuus ovat kaikki kehitettäviä ominaisuuksia. Yksikään ei ole sinuun asennettu, kiinteä luonteenpiirre. Olen näistä aiheista kirjoittanut paljon ennenkin, ja niitä on syytä kehittää.

Haasta itseäsi, mutta älä lähde tyhmäilemään. Jos jatkuvasti lyöt itsesi tilanteeseen johon voimavarasi eivät riitä, tulet kohtaamaan useita negatiivisempia kokemuksia ja takaiskuja. Muista haasteen ja uhan selkeä ero. Rakenna voittosi pienistä saavutuksista, jätä herkut yhtenä päivänä kauppaan tai lähde treenaamaan silloinkin kun ei huvita. Nämä ovat onnistuneita voimavarojen käyttöjä.

Ei ole yhtä taianomaista keinoa tulla voimavaralliseksi. Olen omistanut jo useamman vuoden asian ratkomiseen, ja uusia keinoja löytyy sekä kehitetään jatkuvasti. Kyse on siitä, mikä parhaiten sopii sinulle. Jaoin tällä viikolla idean kolmen kymmenluvun käytöstä aikaperspektiiviemme muuttamiseksi. Tämä on yksi voimavarallisuuden työkaluista, samoin kuin vaikka jossittelu tai hyväksymis ja omistatutumisterapia.

Muutos ei siis todellakaan ole kiinni pelkästään ohjeiden seuraamisesta. Osa pärjää pitkälle ihan vain ilman sen kummempia voimavaroja, mutta suuri osa meistä tulee kohtaamaan suuria haasteita matkallamme muutokseen. Näiden haasteiden ei ole pakko muodostua seiniksi ympärilläsi. Sinulla on mahdollisuus oppia voimavaralliseksi. Kun näin teet, votit muuttaa sinua ympäröivät seinät oviksi.

facebook

Lähteet:
1: Akgun, S. 2004. The Effects of Situation and Learned Resourcefulness on Coping Responses
2: Cowden, R. Fuller, D. Anshel, M. 2014. Psychological Predictors of Mental Toughness in Elite Tennis: An Exploratory Study in Learned Resourcefulness and Competitive Trait Anxiety.
3:Kennett, D. Ackerman, M. 1995. Importance of Learned Resourcefulness to weight loss and Early Success during Maintenance: Preliminary Evidence
4: Kennett, D. Morris, E. Bangs, A. 2006. Learned Resourcefulness and Smoking Cessation Revisited
5: Kennett, D. Nisbet, C. 1998. The Influence of Body Mass Index and Learned Resourcefulness Skills on Body Image and Lifestyle Practices.
Comments are closed.

Löydä valopylvääsi

Elämäntapamuutos onnistuu paremmin pienemmän vastuksen reittien kautta. Käytä hyödyksesi valopylväitä, jotta pääset tehokkaasti alkuun. Näin se tapahtuu.

Kesytä Elefanttisi – Toiminnanohjaus ja liikunta

Toiminnanohjaus on elämäntapojesi ja motivaatiosi moottori. Sieltä saat tavoitteenmukaisen toimintasi ja fiksut valintasi. Liikunta voi olla tehokas keino tämän systeemin kehittämiseen. Mutta kaikki liikunta ei aivan toimi samalla tavalla.

Huumaavaa liikunta – Juoksijan hurmos

Mielekäs liikunta saa meidät liikkumaan enemmän. Hyvän fiiliksen hakeminen treenaamisesta on erittäin tärkeää. Meillä on onneksi useita sisään rakennettuja järjestelmiä tukemassa tätä tavoitetta. Yksi niistä on juoksijan hurmos.

1 Sääntö elämääsi sopivaan muutokseen

Milloin päiväsi tulisi alkaa? Vasta kun saat sen valmiiksi. Elämääsi sopiva muutos syntyy joustavuuden ja keinovoiman avulla. Artikkelimme käy läpi tämän yksinkertaisen lähestymistavan elämäntapamuutoksiin. Kokeile tätä vaikka heti!

5 Erilaista kysymystä uuden vuoden lupauksiin

Uusi vuosi on lupauksia täynnä. Kuitenkin jopa 80-90% lupaajista lopettaa ennen aikojaan. Emme muutoksen alla usein rakenna tarpeeksi pitävää mallia toiminnalle. Kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä jotta onnistut!

Elämäntapamuutoksen 3 sääntöä

Kaikki toimii kyllä hetken. Mutta mitä sitten kun dieetti tai treeniohjelma loppuu? Tutkimuksien mukaan jopa 80-90% ihmisistä palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa vuoden tai parin sisällä. Elämäntapamuutos pitää rakentaa aivan toisin. Päivän artikkelimme käsittelee kolme tärkeintä sääntöä.

2 työkalua parempiin valintoihin

Tahdonvoima ei todellisuudessa aja valintojasi. Asia on paljon monimutkaisempi, mutta niihin vaikuttaminen ei ole. Ota ohjat käsiisi ja hyödynnä liikunta- ja tietoisuusharjoittelun tuomat hyödyt parempiin valintoihin

Tahdonvoima on harhaa

Aika, jolloin tahdonvoiman puute oli syypää ylipainoon, addiktioon ja epäaktiivisuuteen on ohi. Olemme pahasti ymmärtäneet tahdonvoiman idean. Kyseessä ei ole mikään myyttinen energianlähde joka ohjaa valintojamme. Näin asia on todellisuudessa…